Pojat

Oli eräs toinenkin syy miksi menimme Villa Roosaan juuri avajaispäivänä, nimittäin Matti Pikkujämsä, joka maalasi siellä ihmisistä muotokuvia. Herra Puukenkä halusi itsestään ja Uula-kissasta yhteispotretin ja kieltämättä tänä lemmikkikuvien ja selfieräpsyjen valtakautena tuossa herrain pönötyksessä on jotakin hyvin juhlavaa ja arvokasta.

Ja kerrottakoon, että ei emme ajatelleet tuota harmaata, mutta sattui kuitenkin nyt sopimaan molempien vaatteet yhteen. Uulasta näytimme niitä lukuisia kuvia, joita lellipennusta on toki otettu, eikä siksi harmaaturkin ollut pakko lähteä paikan päälle.

Kehystäjä ei tietenkään kulje kehykset kaulassaan, kuten ei suutarin lapsillakaan ole kuin sukat, eikä lasimestarin tytärkään ole läpinäkyvä, että kehyksiä tässä juuri mietiskellään, josko sitten ennen joulua olisimme päätyneet johonkin ratkaisuun.

Lisää näistä muotokuvista voitte lukea täältä.

-Neiti Räsymatto-

Siniset kukat

Minulle kuumalla maidolla paljon. Puukengälle mustana, hurjana ja vähän. Ei luultavasti ole järkevää haaveilla kahvikoneista, jäätelökoneista ja yleiskoneista, mutta niihin keskustelumme usein kääntyvät.

Keskustelemme myös puutarhalammesta, kultakaloista ja kotiloita syövistä kanoista. Ihastelemme ystävän lähettämiä kuvia ja videoita harmaista kissanpennuista. Suunnittelemme olohuonetta ja matkoja puutahamyymälöihin.

Sellaista on tavallisena päivänä, kun satumme saman pöydän ääreen. Kahvia sinikukkaisesta kupista ja aamupalaksi piirasta.

-Neiti Räsymatto-

Kuulumisia Kissanmutkasta

Marraskuu oli blogissa hiljainen, sillä olemme olleet kaksin kiertueella ja olemme antaneet sille kaikkemme. Täällä kotona on kuitenkin tapahtunut pieniä muutoksia, kun Herra Puukenkä iski kultasuoneen ja vieraili viikon verran säännöllisesti yhdellä roskalavalla ja sen läheisyydessä, saimme sieltä vanhoja työtuoleja omiin tarpeisiin ja kavereillekin. Meillä tuolit hyppäsivät oitis salonkiin vaativiin ruokapöydän tuolien tehtäviin, vaativiin siksi, että meillä istutaan vieraiden kanssa aina ruokapöydän ääressä ja tuolien on sovelluttava monien tuntien tuokioihin. Aiemmin testasimme pitkiä penkkejä, mutta ainakin tällä hetkellä pyörivä vanha lahtelainen on paras. Tuolit ovat siis paikallista tekoa, Veljekset Manner luki jonkun tuolin pohjassa ja paikallistietäjä osasikin kertoa missä kyseinen firma on aikoinaan sijainnut. Meitä ennen nämä tuolit ovat palvelleet ompelijoiden työtuoleina ja saman teeman äärellä ovat muutkin roskalavalöydöt, joista lisää kenties myöhemmin.

Joku on saattanut blogiin eksyä Unelmien Talo&Koti-lehden pienen keittiöjutun kautta, joka oli marraskuun lehdessä, että terve vaan, kyllä täällä vielä ollaan. Yksi lehden kysymyksistä oli "Miten teette pientä vaihtelua sisustukseen?" siinä saatettiin mainita keittiön mummoverho, eli salusiini, jota vaihdellaan mielen ja vuodenaikojen mukaan. Tai sitten ei, kun huomaa marraskuussa kauhistelevansa naapurin vilkkuvia jouluvaloja kesäverhon takaa on aika tehdä asialle jotakin. Naapurin discojoulu saa jatkua nyt uuden Ruusupuu-kuosisen verhon takana, eihän sitä nyt lempiväreissään olevaa kuosia voi niin vain ohittaa, vaikka sinisenkirjava välke luokin sille pimeässä melko erikoisen taustan. Kiitos vaan Marimekko, kun olette ottaneet alkuperäisvärityksellisiä kuoseja tuotantoon, Kissanmutkassa tykätään.

Ja ainiin Herra Puukengällä on Instagramissa joulukalenteri, jossa me vuoroin rakennamme legoista jotakin jännää.

-Neiti Räsymatto-

Kestit keskellä viikkoa

Syödään ja pelataan ja mennään kymmeneltä nukkumaan. Suunnitelma oli selvä.

Kahdesta serkusta toisella oli loma ja toisella työt loppuivat kuuteen. Herra Puukenkä sai hyvän syyn kokeilla reseptejä lempikirjoistaan. Alakerta kuumeni uunin kypsentäessä marenkia, bataattia ja pitaleipiä (ei tosin yhtä aikaa). Illan hiipiessä oli pakko sulkea ikkuna, kun viileä tuntui varpaissa.

Pöydässä oli liian pieni pöytäliina, Flora-lasit, muita lempiastioita, auringon tavoin kirkkaana hohtava mangosalsa, pikkuiset pitaleivät, tabbouleh-salaatti, bataattiranskalaiset, itse tehty majoneesi, yrttinen tsatsiki ja tietenkin kesäklassikoksi muodostunut pavlovarulla, joka ei koskaan petä. Pienissä pulloissa kukkia: krassia, klarkiaa, verbenaa ja punapellavaa, muuta ei enää ole pihalla tarjolla.

Astioiden siirtyessä tiskiin pelasimme tarinankerrontapeliä ja myhäilimme tyytyväisinä vatsat täynnä niin hyvää ruokaa ja oikeasti menimme melkein kymmeneltä nukkumaan joidenkin, kun piti herätä aamulla aikaisin.

Herra Puukenkä on luvannut kirjoittaa enemmän noista lempikirjoistaan ja niiden resepteistä, kunhan ehtii. Luvassa on ainakin juttua Vege!-kirjasta, jota on kulutettu tänä kesänä niin, että se näyttää jo kunnon keittokirjalta kastikeroiskeineen ja jauhopölyineen.



-Kuvasi, kattoi, tunnelmoi ja kirjoitti: Neiti Räsymatto
Suunnitteli, toteutti ja otti kehut vastaan: Herra Puukenkä
Vieraina: serkut J ja I-

9 kuvaa heinäkuusta

Kesällä valo on harmaanakin päivänä kannustavampaa, se sanoo tartu kameraan. Iltaisin valo on etenkin rohkaisevaa, se sanoo katso nyt kun minä leikin. Se valaisee paikkoja joihin pitäisi tarttua, maalaustakkia, pölyisiä nurkkia, pesemättömiä ikkunoita.

Siellä mihin se ei säteilyllään yllä on tasaisempaa, siellä huomaa väripareja, siellä huomaa sen, että täällä asutaan jokaisessa kohdassa, täällä on käyty taloksi, jokaisessa nurkassa on käyty. Mikään ei ole asumatonta, eikä autiota, eikä enää tunnu uudelta. Täällä ei sisusteta, täällä eletään.

Sininen, sille on laadittu pitkän tauon ja vihanpidon jälkeen kutsu, voit tulla vähän meille, ei täällä enää inhota niin voimallisesti.

-Neiti Räsymatto-

Aino-Maijan eläintarha

Eläimiä, kukkia, kiviä, vettä, ihmisiä, hedelmiä ja ötököitä. Aino-Maija Metsolan kädenjälki näkyy tässä talossa huomattavan useassa paikassa, kun oikein tarkkaan katsoo. Nytkin hiirimatossa tässä aivan vieressä, astiakaapissa, kirjahyllyssä ja verhoissa.

Olemme täällä aiemminkin kertoneet olevamme varsinaisia Marimekkomaakareita, innokkaita kanta-asiakkaita molemmat. Tiettyjen suunnittelijoiden kuosimaailma kiehtoo muita enemmän ja Aino-Maija on yksi niistä.

Eläimistä pidän aivan erityisesti, paksuista ketuista, hassuista koirista, apinoista. Ja kyllä ostin Värit ja Numerot -luukkukirjat aivan itselleni, niin aion myös ostaa Tuulia Ahon kirjan Tähtienlaskijan runoja.

Ommellessani keittiöön uutta verhoa tajusin, että Kesätorillahan näyttää askeltavan myös pieni heppa, vaikka tuo jäätelö olikin viedä kaiken huomioni. Joidenkin kuosien keskellä on kotoisa olo, nämä ovat sellaisia.

-Neiti Räsymatto-

Salongin seinillä

Vierähtikin taas sopiva tovi edellisestä päivityksestä, mutta täällä ollaan. Saimme viikko sitten mukavan kuplamuoviin pakatun yllätyksen Helsingistä, kun ystävämme Riikka toi meille kassillisen hänellä kehystettävänä olleita taiteita.

Kuplamuovista paljastettiin kultaisissa kehyksissä hatukepäät, joiden voidaan katsoa muistuttavan hyvinkin paljon Neiti Räsymattoa. Nämä serigrafiat ovat syntyneet taitavan Idan käsistä, kuten mittatilauseläimetkin. Idasta kerroimme myös marraskuussa tässä näyttelyjutussa.

Samaan asetelmaan ripustettiin myös ötökkä portaikon seinältä, se on kulkenut Puukengän mukana kauan ja on hänen kummitätinsä tekemä. Ylhäälle tuli kultainen saukko, joka on Gustavsbergin koristelautanen, aiemmin nähty tässä jutussa. Kulta eri sävyissään pilkahtelee siellä ja täällä, siitä me molemmat todella pidämme.

Kehystysasioissa hyvä pysäkki löytyy Helsingistä Annankadulta, Frimodig, jossa on myös melkoinen valikoima taidegrafiikkaa. Siellä armas ystävämme Riikka kehystää sinullekin lähes mitä tahansa. Toinen vinkki saman kadun varrella on Lokal, joka on vasta muuttanut uusiin tiloihin, kannattaa viedä itsensä Lokaliin, vaikka löytämään hyvä lahja jollekin kevään juhlijalle.

Palaan pian, luvassa on vielä lisää taidetta.

-Neiti Räsymatto-

Kehittyvä keittiö

Nyt elämme sellaista vaihetta, että melkein joka päivä joku tavara löytää paikkansa, siis niin ainakin luulemme. Se voi kyllä löytää sen paikkansa viisi kertaa uudelleenkin, kun kaikkea on kokeiltava käytännössä ja ihan kaikkea ei keksitä hetkessä.

Lautasseinä kuitenkin oli ollut ajatuksissa jo silloin, kun keittiötä suunniteltiin ja paikkakin sille tiedettiin. Laitoimme talteen sopivia lautasia kollaasia varten ja pidikkeitä ostimme, kun niitä tuli vastaan. Siinä se on sopivasti tiskialtaan yllä ja vaikka kuinka lautaset tuttuja ovatkin tulee niitä tuijoteltua useamman kerran päivässä. Toinen paikka, jota piristimme lautasilla on muuriseinän kapea osa heti keittiön oviaukossa. Ajatuksena on, että lautasia voi vaihdella seinälle, sitä mukaa mikä tuntuu milloinkin viehättävän.

Keittiön ikkunassa on salusiiniverho, nyt siinä roikkuu Maija Louekarin Kattila, mutta pääsiäisverho ja kesäverhokin on jo ostettuna. Innostus tähän hulluutta lähentelevään verhojen vaihteluun tuli oikeastaan siitä, että lopullinen verhomitta on vain 70 cm, joten kangasta ei tarvitse ostaa paljon ja sellaisia paloja löytyy hyvin jämäpalalaaristakin.

Komeron oven ylle pääsi lautanen, joka on esiintynyt blogissa aiemminkin.

Alimman kuvan rikkakihveli ja harja haettiin varta vasten ostosreissulla, sopivat hyvin tehtäväänsä ja paikkaansa, mutta mikä ihme siinä on, ettei vielä tähänkään päivään mennessä ole tehty kyseistä settiä pidemmällä varrella, helpottaisi kovasti harjailla suoralla selällä.

-Neiti Räsymatto-

ps. Kiitos lukuisista kommenteista, joilla olette meitä ilahduttaneet ja uusia lukijoitakin on jostakin lumikinoksen takaa ilmestynyt, tervetuloa!

Maistiaisia keittiöstä

Keittiö on tehty yhdelle innokkaalle ruoanlaittajalle ja toiselle vaihtelevan innokkaalle leipojalle. On otettettu huomioon myös kaksi keräilijää ja kauniiden asioiden ja astioiden rakastajaa. Yleisilme on värikäs tai vähävärinen, riippuen siitä mistä katsoo ja mitä rajaa näköalueeltaan pois.

Vanha keittiö oli tupakan kellastama pimeä loukko, jossa oli pieniä kaappeja rinta rinnan ja tunne siitä, että kaappiseinä kaatuu päälle. Oli loisteputkilamppuja ja työkaluja vetolaatikoissa, jos olisi pitänyt tehdä siellä ruokaa, ei oikein olisi tiennyt mistä aloittaa ja minne asettua.

Ajatuksena oli alusta loppuun saakka, raikas ja keveä lopputulos, joka näyttää asujiltaan.

Uudessa keittiössä on sopivasti valmista kaupasta ja käsityönä tehtyä, on tilaa pyörähtää ympäri ja lämmittävä tuli kamiinassa. Ilme on muunneltavissa pienillä jutuilla ja nyt se on vasta lähdössä kehittymään, kuten muissakin huoneissa, jatkuvasti joku muuttuu, pienesti tai suuresti.

Tätä kotia ei tehdä myyntimielessä, ei yritetä miellyttää muita, ei piitata muodeista, eikä hoppuilla. Näissä kuvissa näkyvät jutut, kuten valaisimet ja hyllyt seinällä ovat odottaneet pahvilaatikoissa pitkään ja sillä välin niistäkin ehti tulla muodikkaita. Vielä on ainakin lautasseinä rakentamatta ja ruokakomeron päälle tulee vaihtuva näyttely purkkeja ja purnukoita. Tämä on siis vasta alkusoittoa.

Me olemme molemmat iloisia ja tyytyväisiä ja sangen innokkaita, että tässä hassussa asumuksessa on lisää huoneita ja vähän enemmän tilaa hengittää ja toteuttaa itseään.

-Neiti Räsymatto-