Majailijat

Tänä kesänä alakerrassamme on vieraillut pitkäviiksiä oikein ruuhkaksi asti, enkä nyt tarkoita mitään hipsteritihentymää vaan kehrääväisiä kissaystäviä. Oma eläintarha on pysytellyt yläkerrassa vierailujen ajan ja tyytynyt kohtaloonsa, kun palvelusväki on ravannut alakerran ja yläkerran väliä yrittäessään miellyttää kaikkia osapuolia.

Majoitukseemme on sisältynyt tiukkaa kuria pöydille hyppimisen suhteen, mutta myös syvärapsutusta ja päälakisilitystä ainakin 45 minuuttia päivässä. Katselutasannemahdollisuus (kaivinkoneita ja ohiajavia autoja, jokunen lintu). Lentävän sulan metsästystä aamukahvin aikaan.
Kukin vieras on itse saanut valita nukkumapaikkansa, suosittuja ovat olleet viileä nurkka kamiinan vieressä, sekä hotellinjohtajan paita lattialle laitettuna, eikä toki ole syytä unohtaa perinteistä nojatuolipaikkaa, jossa päiväunet maistuvat parhaimmilta.

Näiden turistien ei ole tarvinnut yksin ihmetellä ympäristöään, vaan myös heitä on tultu katselemaan monien kissa -ja ei niin kissaihmisten toimesta. Tutustuminen hotellivieraisiin on ollut meille suuri ilo.



-All inclusive kissahotelli Puukenkä ja Räsymatto-

Neiti Turkoosin huvila

Lokakuun lopulla kävimme retkellä. Emme niin kovin pitkän matkan päässä, mutta astuimme kuitenkin hetkeksi toiseen maailmaan. Rintamamiestalo kätki sisälleen keräilijätoverin hurmaavan kodin. Siellä oli erikoinen kuisti, huikea aulatila ja monia hienoja vanhoja tarkalla kirppissilmällä keräiltyjä juttuja. Tässä kodissa asuu visuaalinen taikuri, joka osaa suklaat, kirjaimet ja minikokoiset peltikaapit ja jos tämä taikuri saisi päättää olisi aina kesä ja Suomessakin flamingoja.

Kylässä

 

 

 

 

 

Kerron teille Annasta. Jos Anna olisi keksi, Anna olisi Carneval-keksi, ei mikään yksittäinen sieltä, vaan koko paketti, kaikki värit ja kuviot. Synonyymisanakirjassa lukee kohdassa Into = Anna = henkilö, joka on oikeasti innoissaan siitä, että persimonit tulevat kauppoihin tai, että glögin juomisen saa aloittaa.

 

Menimme eilen Annalle kylään ajatuksena kysyä muutama kysymys, jotta voisi sitten kirjoittaa jotakin bannerikuvan tekijästä blogiin. Oikeasti se juttu meni kuitenkin niin, että keskityimme vain eläinystäviin ja teehen ja herkkuihin (meitä on niin helppo harhauttaa).

 

Alimman kuvan Asla on meille vähän erityiskoira, sillä oikeastaan on minun lörpöttelevän suuni ja Annan oikean rotuvalinnan syytä, että nyt tuossa perheessä vilistää hurjaa vauhtia reipasluonteinen Lancashirenkarjakoira, Don Sfinx-kollien seurana. Kissamaisterit Leon ja Eppu osaavat oivalliset keinonsa hypätä korkealle ja lällättää sieltä lattiatasolle jäävälle koiraystävälle. Yhteiselo on kuitenkin sopuisaa ja tästäkö minun piti tänne kirjoittaa, ei pitänyt.

 

Anna on kuvittaja ja graafikko, joka rakastaa työtään. Olen elämässäni tavannut harvinaisen vähän ihmisiä, jotka ihan oikeasti tykkäävät siitä mitä tekevät, ehkä kysymys on kuitenkin luonteesta, sillä tämä nainen innostuu helposti lähes mistä tahansa mielenkiintoisesta. Annan työhuone sijaitsee heidän kotonaan ja siellä on syntynyt myös meidän blogimme banneri.

 

Kerroin joskus, että haluaisin blogiimme bannerin, mutten ihan tiennyt millainen se voisi olla. Näytin Annalle muutamia bannereita, joista pidän ja jotka olivat sopivasti erilaisia keskenään. Halusin siihen jotain outoa, kuten elämämmekin on. Anna oli napannut avainsanoista avaruuskukan ja lähtenyt rakentamaan siitä kokonaista maailmaa, maanpäällistä avaruutta. Kaikki bannerin kuvat ovat irrallisia ja tarpeen tullen sitä voi myös muuttaa. Banneri muuttui matkan varrella ja lopullinen kehittyi vasta, kun osia sovitettiin yhteen. Toki se, että tunnemme toisemme vaikuttaa siihen, mitä kuvaan päätyi ja mistä Anna inspiroitui. Lopputulos on sopivasti outo, ei paljasta kaikkea, eikä kahlitse blogin aiheita.

 

Kyselimme miten kannattaisi lähestyä, jos joku nyt siellä ruudun toisella puolella haluaisi blogiinsa uutta ilmettä. Ensin kannattaa tutustua Annan blogiin ja portfolioon. Sen jälkeen ottaa yhteyttä ja kertoa mitä haluaa. "Täysin vapaat kädet" on terminä hitusen kauhistuttava, sillä aina on jokin mielikuva ja todennäköisesti ilman mitään vihjeitä mistään saa jotakin mielikuvansa vastaista. Kannattaa siis avata hieman ajatuksiaan ja haluamaansa fiilistä. Riippuu hyvin paljon tekniikasta, kuinka kauan työ vie aikaa, kiire sopii unohtaa heti tämmöisissä tilauksissa.

 

Anna sanoo, ettei ole taiteilija, vaan että hänen tehtävänsä on toteuttaa ihmisten päässä olevia kuvia. Parasta työssä on se, kun ajatukset kohtaavat asiakkaan kanssa, silloin tyytyväisyys on molemminpuolista. Me ainakin olemme tyytyväisiä.

 

-Neiti Räsymatto-

 

Yhtenä päivänä Kissanmutkassa

Herra Puukenkää oli jo jonkin aikaa jostain syystä häirinnyt aiemman sivupalkkikuvan ilmestyminen Facebookissa jaettuihin juttuihin. Niitä Facebookissa jaettuja juttuja on toki niin paljon, että tuppaa olemaan kaikkien etusivut täynnä sitä meidän huonoa kuvaa, siis jotain oli tehtävä.

Valtuutimme Au pairin loistavana henkilökuvaajana ottamaan meistä uuden kuvan blogin sivupalkkiin. Meidän suunnitelmamme oli jokseenkin sellainen, että paperinaamiot ja hirveästi kukkia. Siihen sitten lisättiin purjo, pari tomaattia, flamingo, kurpitsa, kasa kirjoja, kuppeja, lusikoita, yksi orava, irtopää ja haudanvakavat ilmeet, sillä sellaisina meidät todella tunnetaan, tosikkoina, vakavasti otettavina asiantuntijoina missä tahansa asiassa (ystävät nyökyttelevät).

Näette lopputuloksen sivupalkissa moninkertaisena. Tosifaneille voidaan lähettää versioita nimikirjoitusten kera. Saimme idean ripotella tuohon monta mustavalkoista kuvaa, kuin passikuva-automaatista suoraan olisimme tupsahtaneet. Oikeasti en ymmärrä yhtään mitään näistä blogipohjan muokkauksista, mutta hyvin on pärjätty.

Tässä tekstin yllä toisessa kuvassa on itse Anniina, jotta ette nyt luule häntä miksikään mielikuvitusystäväksi, ihan oikea on. Ja nyt, kun päästiin tekijöiden esittelyyn, lupaan kertoa teille pian tuosta upeasta yläbannerista ja sen tekijästä Annasta.

-Neiti Räsymatto-

Lauantai

Lauantainen Sisustusbloggaajien kirpputori Pasilan veturitalleilla oli hiljaisempi, kuin aiempina vuosina, mutta meille se ei tuottanut pettymystä, vaan saimme hyvin tavaran liikkumaan ja mukavasti rahaakin. Valtavan kokoinen vaatevuoreni pieneni myös sopivasti ja lopuille onkin jo ajatuksissa hyvä paikka. Päivässä parasta oli hyvä meininki ja mukavat ihmiset, olimme Sannan ja Neititurkoosin kanssa vieretysten ja selän takana oli Oranssi omena. Puhetta riitti ja kotiin palattiin ehkäpä maailman parhaan suklaan kanssa.

Oli myös kiva tavata ekaa kertaa Saija, Niina ja Maria, joiden kaikkien blogien kanssa sitä on tullut oltua jo monta vuotta. Laurakin siellä myyskenteli jättimäisiä puukenkiä ja kaikkea muuta ihanaa.

Kirppiksen jälkeen suuntasimme Habitaren Antiikin ja Artin puolelle, mutta ilmeisesti olimme niin tyytyväisiä, ettei mukaan tarttunut yhtään mitään vanhaa. Koti+Taide -kirja, josta aiemmin vinkkasin haettiin kotiin vedoksen kanssa, näette sitten myöhemmin, kun vedos on saatettu kehyksiin saakka.

-Neiti Räsymatto-

Tärkeintä on matkailevat ystävät

 

 

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka olen tuliaistyyppiä. Ja tuliaisiahan voi tuoda myös pihalta, ruokakaupasta, ulkomailta, kotimaasta tai oikeastaan mistä vaan, missä tuliaisten saaja ei ole ollut mukana itse. Postikortin lähettämiseen samat sanat.
Äiti laittaa viestin "Tuonko Porvoost jotakin?"
Vastaan "Minttutoffeeneliöitä isossa pussissa."

Sain kilon ja yritin keksiä keinoja, miten saisin syödä ne yksin. Ei onnistunut.

Sain kesäheilani tänne melkein Au pairiksi, sillä työt tuovat häntä meidän vierassänkyymme nukkumaan yövuorojen jälkeen. Hetkellistä kommuunielämää, mikäs sen parempi. Au pair toi matkoiltaan meille tuliaisiksi aasin maidosta tehtyä saippuaa (kyllä!) ja flamingon. Meille legoista edelleen haaveileville ihan oikean rakennettavan flamingon. Voisiko muuta ihminen toivoa. Aasisaippuaa ja flamingo pussissa.

(Miksei sitä ole vielä rakennettu? Koska se täytyy tietenkin rakentaa yhdessä ja jostain syystä eräs haluaa säästää sitä erityiseen hetkeen. Naputtelen jo pöydän pintaa ja huokailen, siirtelen pussia kärsimättömästi paikasta toiseen ja heiluttelen sitä Herra Puukengän silmien edessä. Ei auta.)

-Neiti Räsymatto-

Kestit keskellä viikkoa

Syödään ja pelataan ja mennään kymmeneltä nukkumaan. Suunnitelma oli selvä.

Kahdesta serkusta toisella oli loma ja toisella työt loppuivat kuuteen. Herra Puukenkä sai hyvän syyn kokeilla reseptejä lempikirjoistaan. Alakerta kuumeni uunin kypsentäessä marenkia, bataattia ja pitaleipiä (ei tosin yhtä aikaa). Illan hiipiessä oli pakko sulkea ikkuna, kun viileä tuntui varpaissa.

Pöydässä oli liian pieni pöytäliina, Flora-lasit, muita lempiastioita, auringon tavoin kirkkaana hohtava mangosalsa, pikkuiset pitaleivät, tabbouleh-salaatti, bataattiranskalaiset, itse tehty majoneesi, yrttinen tsatsiki ja tietenkin kesäklassikoksi muodostunut pavlovarulla, joka ei koskaan petä. Pienissä pulloissa kukkia: krassia, klarkiaa, verbenaa ja punapellavaa, muuta ei enää ole pihalla tarjolla.

Astioiden siirtyessä tiskiin pelasimme tarinankerrontapeliä ja myhäilimme tyytyväisinä vatsat täynnä niin hyvää ruokaa ja oikeasti menimme melkein kymmeneltä nukkumaan joidenkin, kun piti herätä aamulla aikaisin.

Herra Puukenkä on luvannut kirjoittaa enemmän noista lempikirjoistaan ja niiden resepteistä, kunhan ehtii. Luvassa on ainakin juttua Vege!-kirjasta, jota on kulutettu tänä kesänä niin, että se näyttää jo kunnon keittokirjalta kastikeroiskeineen ja jauhopölyineen.



-Kuvasi, kattoi, tunnelmoi ja kirjoitti: Neiti Räsymatto
Suunnitteli, toteutti ja otti kehut vastaan: Herra Puukenkä
Vieraina: serkut J ja I-

Ravintolapäivässä suklaata ja kahvia

On se Instagram melko jännä maailma, sieltä voi löytää ihmisiä, kuten täältä blogeistakin. Tehän varmasti tiedätte Riuttalan Sannan? No Sannalla on ystävä Riitta eli Neititurkoosi ja kun siihen lisätään aika monta kuvaa ja kommenttia väliin, niin päästään siihen, että kesän vielä ollessa alussa kurvasivat nuo ystävykset meidän pihaan. Kuten aina tavatessa samanhenkisiä uusia ihmisiä on siinä sellainen olo, että aina on tunnettu, eivätkä puheenaiheet lopu kesken. Kierreltiin pihalla, talossa ja puhuttiin kaikenlaista, luvattiin mennä kylään.

Jottei tämä kesä jäisi pelkästään kotikesäksi päätettiin sunnuntaina lähteä Kouvolaan Neiti Turkoosin ravintolapäivän ajaksi perustettuun pieneen suklaapuotiin. Ja mitä siellä olikaan. Kauniita käsintehtyjä suklaita erilaisten hienojen lasikupujen alla ja viereisessä pöydässä Kouvola-kahvia tarjoilivat mukavat Kimmo ja Tiia. En saa mielestäni noita lakusuklaajuttuja, jotka alimmassa kuvassa vielä syömättöminä nököttävät, niin hyvää!

Kouvolalaiset huomio, Kouvolankatu 14 avataan ehkäpä jo ensi kuussa kahvin ystävän paratiisi Papulaari, sen edustalla tätä ravintolapäivää vietettiin. Ehkäpä kirjoitamme siitä sitten myöhemmin lisää, siihen asti kannattaa seurailla facebookissa sivua Kahviklubi kvla.

Hyvien makujen jälkeen suuntasimme Kuusankosken taideruukille, josta löysin yhden mahtavan paikan, siitä lisää seuraavassa.

-Neiti Räsymatto-

Kameranrullasta päivää.

Kuvakimara sen miehen iPadistä. 

1 Ystävän, Räsymaton serkun syntymäpäiväkakku, pensasmustikkajuustokakku.

2 Uusi lelu, Fiskars kelaleikkuri, ekologinen, se työnnettävä versio. 

3 Villa Roosa, kasvien luurangot, Ilkka Virtanen, vaikuttaa mielessä vieläkin. 

4 Villa Roosa, Metaria-ryhmä, sovellustaidetta. 

5 Kroissantti, itse tehty, Teemun ja Markuksen leipäkirja. 

6 Uula, Vege! -keittokirja, alelöytö, kovalla kulutuksella, suosittelen. 

7 Pulla, raparperipuusti, mansikkapulla, syöty. 

8 Puuliiteri, kesäprojekti, katolle mansikkamaa, kesken. 

9 Koira, kyläilijä, ei sisäsiisti, vahinko kävi matolle, maalattu lattia liukas tassujen alla. 

10 Kissa, yökyläilijä, arvovieras, käy toistekin. 

11 Naivistit, Iittala, Petra Heikkilä, joku tuommoinen vielä omalle seinälle. 

12 Leipä, pataversio, syöty. 

13 Räsymatto, mandala, kukkasia, naamio, hauskaa. 

- Herra Puukenkä -