30.3.2015

Kukkaisjuhlat osa 2 - lopputulokset















































Herra Puukenkä teki omat asetelmansa vanhaan ruskeaan apteekkipulloon sekä keltaiseen Pikku-Pehtooriin. Astiat olivat sopivan kokoisia ja molemmista tuli aivan tekijänsä näköisiä, siis runsaita.

Minä otin leuhkasti mukaani Finelin Neptunus-kattilan ja kirppisonni-merkinnästä tutun turkoosin maljakon. Neptunus oli kuitenkin sen kokoinen, etten ehtinyt kunnolla tehdä toista, joten pikkuasetelmasta tuli räpellys, josta sieni paikoin paistoi.

Puukengän asetelmissa oli isoa ja pientä neilikkaa, eustomaa, morsiusharsoa ja taskuruohoa. Omissani oli isoa ja pientä neilikkaa, freesiaa ja taskuruohoa. Kaikkien vihreiden nimiä en muista, mutta vihreitäkin oli kaikissa asetelmissa. Tiesin jo etukäteen, että Puukengän ja minun kukkamaku ei ihan aina kohtaa, mutta asetelmat olivat silti mielestäni hienoja. Ja ei hätää, kyllä Herra Puukenkä minun kukkaismieltymykseni tietää ja osaa yleensä toimia niiden mukaisesti.

Opin paljon uutta kukista, vaikka olenkin aina ollut sellainen ehta kukkaistyttö. Huomasin, että lähes kaikki lempikukkani ovat enemmänkin kimppukukkia hentojen varsiensa vuoksi, joten kimppukurssi houkuttelisi myös, siitäkin olisi hyötyä oman pihan kasvien kanssa sinne, kun on valinnut juuri niitä hentovartisia ja sipulikukkia.

-Neiti Räsymatto-

4 kommenttia:

  1. Hyvin sopii kattila kukka-asetelmalle :) Neilikka on kyllä yksi lempipaikoistani Lahdessa!

    VastaaPoista
  2. Ihana idea pitää kukkaisjuhlat! Minäkin haluan! Ja hienoja asetelmia. Luulen, että minunkin lempikukkani ovat enemmän kimppukukkia.

    VastaaPoista
  3. Iina: Kattilasta tuli kyllä ihan hieno, mutta vaikea sitä oli kuvata, silmällä kun näkee sekä kattilan, että asetelman päältä päin, mutta linssin läpi se on ihan mahdotonta. Neilikka on kyllä siitä hyvä, että siellä saa asiakkaana olla juuri sellainen kukkaispersoona kuin on.

    Laura: Kiitos, kannattaa kurkata myös ne Annan tekemät ja instagramista löytyy lisää.

    Karkkis: Nyt sinne omalle kukkakauppiaalle ehdottamaan samanlaista toimintaa. Tehän voitte pitää vaikka sellaiset kukkaisvauvajuhlat!

    VastaaPoista