23.7.2016

Majailijat











































Tänä kesänä alakerrassamme on vieraillut pitkäviiksiä oikein ruuhkaksi asti, enkä nyt tarkoita mitään hipsteritihentymää vaan kehrääväisiä kissaystäviä. Oma eläintarha on pysytellyt yläkerrassa vierailujen ajan ja tyytynyt kohtaloonsa, kun palvelusväki on ravannut alakerran ja yläkerran väliä yrittäessään miellyttää kaikkia osapuolia.

Majoitukseemme on sisältynyt tiukkaa kuria pöydille hyppimisen suhteen, mutta myös syvärapsutusta ja päälakisilitystä ainakin 45 minuuttia päivässä. Katselutasannemahdollisuus (kaivinkoneita ja ohiajavia autoja, jokunen lintu). Lentävän sulan metsästystä aamukahvin aikaan.
Kukin vieras on itse saanut valita nukkumapaikkansa, suosittuja ovat olleet viileä nurkka kamiinan vieressä, sekä hotellinjohtajan paita lattialle laitettuna, eikä toki ole syytä unohtaa perinteistä nojatuolipaikkaa, jossa päiväunet maistuvat parhaimmilta.

Näiden turistien ei ole tarvinnut yksin ihmetellä ympäristöään, vaan myös heitä on tultu katselemaan monien kissa -ja ei niin kissaihmisten toimesta. Tutustuminen hotellivieraisiin on ollut meille suuri ilo.



-All inclusive kissahotelli Puukenkä ja Räsymatto-


9.7.2016

Vanhat kaapit osa 2 - kaappi määrää kaapin paikan












































Jos edellinen kaappi oli löytö Tori.fi:stä niin tässä jutussa sellaisia vilahtaa ainakin kaksi. Keräilijöiden vitriinitila oli tullut liian täyteen ja oli aika löytää hammaslääkärin vanhalle kaapille kaveri salonkiin. Pitkällisten etsintöjen jälkeen löytyi tämä. Siis instrumenttikaapin toveriksi toinen vanha instrumenttikaappi, mikä mainio idea.

Kunto ei ollut kovinkaan puhutteleva, eikä hyllyjä ollut ollenkaan. Herra Puukengälle sellaiset seikat eivät ole mikään este. Hän rakensi alaosan keskelle myös tukirakenteen, jottei aarteiden paino ala taivuttamaan hienoa kaappiamme. Löytyipä kirppishaukan varastosta myös sopiva vanha kynttilänjalka tuohon alas keskelle rakennetta tukemaan. Väri, siinä menimme ensin pahasti metsään, mutta metsän kautta löysimme huiman hienon jäätelösävyn, josta ei oikein voi sanoa onko se vaaleansininen vai vaaleanvihreä vai jotakin siltä väliltä.

Ovet odottavat vielä kunnostamistaan, mutta aarteitamme varjellaksemme viritimme ne keskeneräisinä viikonlopuksi tuohon, sillä meillä on hoidossa huiskuhäntä ja hurja pantteri, joiden mieltymyksistä ohueen lasiin emme voineet olla täysin varmoja. Pönkäsimme ovet kiinni hirveän painavalla lasimöykyllä, jonka Herra Puukenkä poimi roskalavalta.

Hammaslääkärikaappi muutti siis tapettiseinälle ja siellä aiemmin palvellut liinavaatekaappi pääsi alkuperäiseen tehtäväänsä vaatehuoneeseen. Nyt tämä muuriseinän pätkä näyttää hassusti pidemmältä, kun siinä on hitusen leveämpi kaappi. ja pimeä tapettiseinän nurkka valaistui hieman valkoisella kaapilla ja sen sisällä olevan peilin avulla.

- Neiti Räsymatto -

8.7.2016

Vanhat kaapit osa 1







































































Meillä on molemmilla tapana roikkua silloin tällöin Tori.fi:ssä ja keksiä kummallisia hakusanoja vanhoille huonekaluille, sitten joskus käy hyvä tuuri (noin kerran vuodessa) ja sattuu löytämään jotakin omasta mielestä melko uniikkia. Yleensä haaveille tulee seinä vastaan hinnan tai sijainnin kanssa, usein kuitenkin sijainnin. 

Tämä Laitilasta haettu sairaalan tai terveyskeskuksen vanha lääkekaappi opetti meille heti pari olennaista asiaa. 

1. Kysy aina ostaessasi isoa huonekalua, että sattuisiko se menemään vaikkapa osiin (tämä muistutus on etenkin Herra Puukenkää varten). Okei, sohva harvemmin menee, mutta tämä olisi mennyt, ajeltiin sitten koko päivä peräkärryn kanssa. Olisi mahtunut kyytiin muitakin löytöjä, mutta...

2. Viikonloppuisin saattaa olla kirpputori-ihmiselle silkkaa kärsimystä tehdä matkaa, kun kaikki apajat sulkevat ovensa viimeistään klo 15. 

Kaappi vahattiin mehiläisvahalla ja kannettiin yläkertaan, sillä meille sen kunto on kyllin hyvä, joku toinen olisi ehkä tarttunut maalipensseliin. Ovissa olevat kyltit, sisällä oleva lukollinen pikkukaappi ja vetolaatikot tekstein 'teipit' ja 'potilaiden rahapussit' vihjaavat kaapin edellisestä elämästä. Eihän sitä tiedä kenen rahapussia tuolla on säilötty. Kaapin on määrä päätyä olohuoneeseen, sitten joskus kun meillä sellainen on. 

Matka Laitilaan ja Nuutajärven kautta takaisin Lahteen jäi sinisen urhean ratsumme viimeiseksi, sillä auto raukka joutui rattijuopon romuttamaksi ollessaan parkissa. Ei ihmisvahinkoja, mutta tietenkin autoilua rakastavien retkeilijöiden painajainen on olla lähes kuukausi autotta. Nyt sininen urhea on saanut seuraajan ja kesä voi taas jatkua, kuten oli suunniteltu.

Lisää kertomuksia kaapeista on tulossa.

-Neiti Räsymatto-

25.6.2016

Pojat



Oli eräs toinenkin syy miksi menimme Villa Roosaan juuri avajaispäivänä, nimittäin Matti Pikkujämsä, joka maalasi siellä ihmisistä muotokuvia. Herra Puukenkä halusi itsestään ja Uula-kissasta yhteispotretin ja kieltämättä tänä lemmikkikuvien ja selfieräpsyjen valtakautena tuossa herrain pönötyksessä on jotakin hyvin juhlavaa ja arvokasta.

Ja kerrottakoon, että ei emme ajatelleet tuota harmaata, mutta sattui kuitenkin nyt sopimaan molempien vaatteet yhteen. Uulasta näytimme niitä lukuisia kuvia, joita lellipennusta on toki otettu, eikä siksi harmaaturkin ollut pakko lähteä paikan päälle.

Kehystäjä ei tietenkään kulje kehykset kaulassaan, kuten ei suutarin lapsillakaan ole kuin sukat, eikä lasimestarin tytärkään ole läpinäkyvä, että kehyksiä tässä juuri mietiskellään, josko sitten ennen joulua olisimme päätyneet johonkin ratkaisuun.

Lisää näistä muotokuvista voitte lukea täältä.

-Neiti Räsymatto-

24.6.2016

Juhannustanssit keittiössä




- Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto - 

21.6.2016

Paljon onnen Villa Roosa


























































































































On taas se aika vuodesta, kun pyrimme jalkautumaan lähikauppaa pidemmälle kesänäyttelyiden pariin. Läheltä ja tutuimmasta on helppo aloittaa. Villa Roosan tämän vuoden näyttely kantaa nimeä Paljon onnea. Alakerrassa tuntuukin heti siltä, kuin astuisi Putte Possun nimipäiväjuhlille, joissa vierahiksi on kutsuttu kummalliset ystävät ja kenties vähemmän tutut unien hahmot.

Emma Ainalan maalaukset ovat elokuvallisia hetkiä, syvällä jossakin pastellisessa synkkyydessä, jossa lupiinit ovat turkooseja ja mennyt maailma yhdistyy nykyiseen, kun mystinen hahmo saa kummallisen tutut kasvot. Henna Pohjolan installaatio tilan keskellä on puoleensavetävä, mutta nähtyään tonttuarmeijan katolla saattaakin olla sitä mieltä, että tässä yltäkylläisyyden piparkakkutalossa ei tahtoisi tulla syödyksi. Inspiroiduimme molemmat kovasti Mari Hokkasen valokuvista, joissa aaltopahviaallot kastelevat jalat ja yöpöydästä nousee aseistettu käsi.

Toiseen kerrokseen noustessa ensimmäinen näkymä on tärkein, se jostakin syystä jää Villa Roosasta aina mieleen. Nyt näkymä on punainen ja  pienelle tuolille Kirsti Tuokon punaisia ja kiiltäviä hahmoja ikuistamaan on istunut Virva Kanervan simpanssi. Pikkuhuoneessa saa tälläkin kerralla viettää pitkän huokailevan tovin Tuula Lehtisen maalausten parissa, joissa posliinit kulkevat kuvaajaa nopeammin ja tulppaanien päälle on valutettu kynttilöistä vahaa, näitä voisin tuijottaa koko päivän.

Jos olet näyttelykävijöistä se, joka ei koskaan mene niihin huoneisiin, joissa saattaisi vastassa olla pimeyttä ja jokin videoinstallaatio, suosittelen avaamaan konttorin oven,joka sijaitsee portaikossa toisessa kerroksessa. Suosittelen myös kääntämään ovessa olevan lapun punaiseksi, astumaan sisään, sulkemaan oven ja istumaan Anna Estarriolan luoman hahmon luokse. Mitään pelottavaa ei ole luvassa, katosta ei laskeudu hämähäkkejä eikä kukaan tule kuristamaan sinua, edes kokonaan pimeää ei ole. Huoneesta lähtiessä maailma ei ole enää sama, on tunne, että hetki sitten koki jotakin tärkeää.

Ullakolle astuttaessa vastassa on Aasi ja peremmällä sarvipää, molemmilla on selvästi hommat kesken, toisella leikki, toisella akuutti hätä särkyneistä posliineista. Ullakon perällä on Eliisa Sorvalin hykerryttävän hienoja vanhoista postikorteista ja epoksihartsista tehtyjä pieniä veistoksia. Niissä tuntuu vahvasti se mistä Villa Roosassa on kyse, kävit paikalla kerran tai sata kertaa yllätyt aina ja aivomöykkysi koloon kaivautuu muisto.

Nyt tulevana viikonloppuna Villa Roosa on kiinni, koska on juhannus, mutta muutoin se on auki tiistaista sunnuntaihin aina 7.8 saakka klo 11-17.



Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat: 
Eliisa Sorvali, Henna Pohjola, Marjo Levlin, Emma Ainala, Eliisa Sorvali ja Virva Kanerva.

19.6.2016

Puukengän kesäkeittiöstä päivää
















Kotiinpaluun ja reissuelämän hetkellisen rauhoittumisen jälkeen, tässä talossa on leivottu, leivottu ja leivottu! Kun on tottunut itse tekemään ja koko kevään on pärjännyt työympyröissä muiden tuotteilla, kaipaa jo omien tekeleiden makuja. 

Täällä on tehty leipiä, ciabatta-sämpylöitä, piirakoita, köyhiä ritareita ja erilaisia raparperituotoksia niin muffinssi, piirakka kuin lakuvariaatiolla. Viime aikoina olen innostunut keittämään raparpeista kirpeätä mehua.  

Uusin lisä keittokirjahyllyyn on Lomelinos Pajer, jota ei ihan vielä ole testattu, mutta kiivasti selailtu on.



- Herra Puukenkä -