6.9.2015

Tärkeintä on matkailevat ystävät


 
 

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka olen tuliaistyyppiä. Ja tuliaisiahan voi tuoda myös pihalta, ruokakaupasta, ulkomailta, kotimaasta tai oikeastaan mistä vaan, missä tuliaisten saaja ei ole ollut mukana itse. Postikortin lähettämiseen samat sanat.
Äiti laittaa viestin "Tuonko Porvoost jotakin?"
Vastaan "Minttutoffeeneliöitä isossa pussissa."

Sain kilon ja yritin keksiä keinoja, miten saisin syödä ne yksin. Ei onnistunut.

Sain kesäheilani tänne melkein Au pairiksi, sillä työt tuovat häntä meidän vierassänkyymme nukkumaan yövuorojen jälkeen. Hetkellistä kommuunielämää, mikäs sen parempi. Au pair toi matkoiltaan meille tuliaisiksi aasin maidosta tehtyä saippuaa (kyllä!) ja flamingon. Meille legoista edelleen haaveileville ihan oikean rakennettavan flamingon. Voisiko muuta ihminen toivoa. Aasisaippuaa ja flamingo pussissa.

(Miksei sitä ole vielä rakennettu? Koska se täytyy tietenkin rakentaa yhdessä ja jostain syystä eräs haluaa säästää sitä erityiseen hetkeen. Naputtelen jo pöydän pintaa ja huokailen, siirtelen pussia kärsimättömästi paikasta toiseen ja heiluttelen sitä Herra Puukengän silmien edessä. Ei auta.)

-Neiti Räsymatto-

3 kommenttia:

  1. Minä ostin aasinmaitosaippuaa eurooppalaiselta ruokatorilta. En ole koskaan tuntenut vastaavaa pehmeyttä..! Ainoa haittapuoli on, että pesun jälkeen iho tuntuu hetken aikaa ikävän nihkeältä.

    VastaaPoista
  2. Ihana flamingo! Saatte pian myös toisen :)

    VastaaPoista
  3. Hanna: Monesti palasaippuoissa on sellainen nihkeä tunne, joka ei kumma kyllä kestä kovin kauan. Aasi meni vielä odottelemaan edellisen saippuan kulumista hyllylle.

    Anna: Hahaa, taidanpa tietää mistä on kysymys.

    VastaaPoista