17.9.2015

Vaeltajakasvit

 

 

 
He ovat palanneet oltuaan koko kesän kuistilla, palvoen aurinkoa ja nauttien tien tuomasta sykkeestä, lintujen laulusta ja ah siitepölystä, pakokaasusta ja lukuisista hyönteisvieraista. Kesistä kun ei koskaan tiedä, onko kylmä, onko kuuma, hyökkääkö kirppu kimppuun vai väsyttääkö ainainen kateus kukkivia puutarhakasveja kohtaan. Nyt kävi hyvin, on uusia alkuja ja hyvää kasvua.
 
Ihmisistä tuntuu nyt kovinkin siimekseltä (ei Pentti), kun vihreät ystävät lymyävät kaikissa nurkissa, oli jo ehtinyt unohtamaan millaisessa viidakossa sitä suurimman osan vuodesta elää. Sunnuntaina silmiimme osui kelpo ilmoitus erään kerrostalon roskiskatoksen ulkopuolella (kyllä juuri sellaisissa paikoissa me liikuskelemme), seinässä oli lappu, jossa luki jotakuinkin näin: "kaksi kasvia vailla kotia, vie meidät talveksi lämpimään". Ja niin me otimme kainaloomme anopinkielen, jonka Herra Puukenkä siirsi kahteen ruukkuun, niin suuresta ja moninaisesta anopista oli kyse. Muuttomatka ei ollut kovinkaan pitkä ja se silminnähden huokuu tyytyväisyyttä saadessaan olla nyt ruman muoviruukun sijaan vanhassa komeassa saviruukussa.
 
Tätini katselee aina huonekuustamme, joka roikottaa koipiaan kuin laiska kissa, täti kehottaa kastelemaan, mutta runsaasta kastelusta huolimatta kuusi on omaksunut tyylin, eikä ole aikeissa muuttaa sitä. Pikaisen googlettelun jälkeen huomaan, että luppakorvataipumusta on yleisesti liikkeellä, emme siis huolestu. Pidämme vain huolta, että sillä on valoa, eikä sille tule hiki.
 
 
-Neiti Räsymatto-

9 kommenttia:

  1. Komeat puitteet vaeltajilla! Mullakin oli tuollainen roikottaja kuusi. Sitten sen oksien tyvet ruskistui ja päätin haikein mielin luopua siitä.

    VastaaPoista
  2. Pilviraitti: Ai ruskistui? Outo juttu, ehkä sille oli liian kuivaa? Niiden kerrotaan pitävän puulämmityksestä ja viileästä ja valosta. Hankala toteuttaa, kun ei asu kovin valoisassa kodissa ja kasveilla on selvästi kilpailua ikkunapaikoista, johonkin väliin pitäisi mahtua myös kissa tähystämään ikkunasta.

    VastaaPoista
  3. Minulla vielä pelakuut nauttivat ulkoilmasta...tänäänkin sateesta.:)

    VastaaPoista
  4. Minulla muuten peukalo kyllä vihertää, mutta nyt on jo toinen huonekuusi jonka kanssa epäonnistuin. Sekin meni ihan ruskeaksi, vain oksien kärjet enää hennosti vihertää. Olin siinä uskossa että tuo tykkää valoisasta, mutta voi olla että meidän tuo jätti-ikkunoiden edusta oli sitten vähän liiankin aurinkoinen? Edellisen kuusen tapoin niin, että vein sen talvehtimaan viileään varastoon ikkunalle, mutta unohdin tyystin kastella sitä koko talvena :-D

    VastaaPoista
  5. Irmastiina: Toivon todella, että tänä vuonna tuon pelargonian talvehtiminen onnistuu. Viime keväänä menetimme yhden, kun emme osanneet.

    Lyde: Ehkä siellä on liian kuuma sille? Mielelläni asuisin sellaisessa vanhassa talossa, jossa yksi sali olisi viileänä talvella, sellaisessa kuusi varmaan oleilisi ja viihtyisi.

    VastaaPoista
  6. Mulla on kasvit vielä parvekkeella. Se on tosin lasitettu, että ehkä ne tykkäävät olla siellä vielä hetken, pelakuunikin ovat vielä komeasti kukassa. Vaikka me asutaan kerrostalossa, olen saanut luvan talonmieheltä talvettaa kukkani käytävän ison ikkunan edessä. Siinä sain pelakuuni säilymään talven yli ja olin hurjan iloinen siitä!

    VastaaPoista
  7. Solen: Juuri sellainen paikkahan niille pitäisikin olla, mutta ei tämmöisissä taloissa oikein riitä valo, eikä oikein ole viileää, siellä missä on valoa. Ei tuo vaaleanpunainen kaveri ole ollenkaan vihainen sisälläkään, kukinta vaan jatkuu ja jatkuu. Muistan lapsuuteni kerrostalossa talvehtineen valtaisan verenpisaran, se oli oikeastaan jo puu, niin vanha se oli. Siinä se käytävässä ison ikkunan ääressä nökötti koko talven.

    VastaaPoista
  8. Hahhah, mahtava sanonta tuo, tuntuu siimekseltä. Jäin oikein makustelemaan sitä. Meillä täällä olohuoneessa tuntuu myös usein siimekseltä, ei tosin talvisin, kun ikkunan takainen vihreä seinä ravisee pois.

    Onneksi anopinkieli sai hyvän ja rakastavan kodin, näyttää nauttivan.

    VastaaPoista
  9. Kirjailijatar: Olen miettinyt semmoista kasvien luokkakuvaa, jossa asettelisin ne kaikki yhteen paikkaan. Jossakin blogissa joskus oli sellainen ja siitä lähtien se on vaivannut.

    VastaaPoista