25.5.2015

Ujot kukkijat














































Löysin yhtenä päivänä Assyrian pikarililjat kukkimassa minulta salaa. Ne ovat samassa penkissä kirjopikarililjojen kanssa ja kasvattivat samanlaista vartta, joten raakileina en niitä tunnistanut. Nimesin ne mustelmakukiksi.

Tulppaaneja on siellä täällä, joitakin on raaskittu tuoda maljakkoon sisällekin. Pidän pihassa siitä, että se on vähän myöhäisempi käynnistyjä, kasvun seuraamiseen ja kasvien heräämiseen ehtii mukaan, kun kaikki ei röyhähdä kasvuun kerralla. Tulppaanejakin riittää hyvin kesäkuun lopulle saakka ja sitten onkin jo melkein laukkojen vuoro.

Hedelmäpuista luumu on juuri kukassa, omenoissa ja kirsikassa on nuppuja. Kimalaiset ahertavat marjapensaissa ja kotilot marjapensaiden alla.

-Neiti Räsymatto-


<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3617737/?claim=sfcp5w3ade7">Follow my blog with Bloglovin</a>

2 kommenttia:

  1. Jännä tuo assyrialainen. En ole tiennyt sellaisesta.

    Alkoi kutkuttaa minun kuvaussormiani teidän puutarhanne.

    VastaaPoista
  2. Ilona: Tähän aikaan meillä on kukkijoita, koska olen sipulikukkavastaavana pitänyt siitä huolta. Mutta edelleen tulee kyllästyttäviä taukoja kukintaan kesän aikana, kun piha kukkakeitaana on vielä nuori, ennen sen tehtävä oli vain tuottaa satoa ja olla olemassa. Nykyisin sillä on kontollaan niin monta muutakin tehtävää ja siitä yritetään pitää huolta. Tule vain kameroinesi. Minä vasta kokeilin adapterin kanssa yhtä vanhaa putkea, se on yhtä taistelua silmien kanssa, sata kuvaa kun ottaa, niin yksi on tarkka.

    VastaaPoista