2.3.2015

Nimet ja kasvit













































Viime viikolla vietettiin nimipäiväviikkoa. Toisaalla on elokuvajuhlat, jossakin on muotiviikot, mutta meillä on peräkkäisten nimipäivien vuoksi julistettu koko viikko nimipäiväviikoksi. Eikä juhla lopu siihen, sillä nythän on maaliskuu ja sehän tarkoittaa synttärikuukautta, joka jouhevasti jatkuu hieman seuraavan kuukauden puolelle. Yksi harjoituskakku on jo tehty ja kutsujakin toimitettu. Hulluilla on huvinsa ja juhlahulluilla sesonkinsa.

Sisällä kukkivat kohta omenapuun oksat. Kukkakärpäsiä metsästävän hurjan saalistajapedon mielestä tuollaiset risut ovat vain tiellä. Vanhoihin kuppeihin ja jälkiruokakulhoihin on kylvetty vihanneskrassia, retiisiä ja parsakaalia niiden versojen vuoksi, niitä voi syödä tai olla syömättä, kelpaavat ihan katseltaviksikin. Pääsiäisruohoksi ne ovat kyllä auttamattoman aikaisessa, mutta tämän kokeilun perusteella voi sanoa, että kolme päivää riittää ja hulppea viheriö kasvaa jo. Jonkinmoiseen valkoisen pallon puttausharjoitteluun tarvitaan kyllä jo isompi vati.

Millainen on sinun maaliskuusi?

-Neiti Räsymatto-

6 kommenttia:

  1. Minulla on kanssa maaliskuu syntymäpäiväkuukausi. Ja sireenin oksat kukittumassa maljakossa. Versoviljelyt on vielä tekemättä, mutta kasvihuoneviljelyt olen jo aloittanut.

    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  2. Heidi.: Hyvää syntymäpäiväkuukautta sitten vaan! Noissa versoissa on se mukava puoli, ettei ollenkaan haittaa, jos ne vaikka sattuvat kuivumaan tai mätänevät liiasta huolenpidosta, ei ole niin suuria odotuksia, kuin kesän kasveille. Meillä, kun tuppaa aina käymään tavalla tai toisella epäonnistumisia kaikenlaisen kasvillisuuden suhteen. Noita syreeninoksia pitäisikin kokeilla. Tänään tuli omenaan toinen jo kukka.

    VastaaPoista
  3. Minä olen haaveillut kirsikanoksista, mutta en ole saanut niitä vielä kaupasta kotiutettua.

    Viimeisessä kuvassa on värit ja kaikki muukin niin kohdallaan! <3

    VastaaPoista
  4. Jutta: Kaupan oksissa on minulla usein käynyt niin, että kotona kukat ovat hetken päästä pöydällä ja uusia ei tule sitten millään. Näiden oman puiden oksien kanssa on pitkä odotusaika, mutta niin on myös pitkä kukintakin.

    VastaaPoista
  5. Ai noita oksiako uskaltaa jo laittaa maljakkoon? Pitääkö ne leikata jotenkin tietyllä tavalla puusta? Nimimerkillä Tumpelo ;) Tänään juuri mietin tuota asiaa, kun ihastelin pihamme vanhaa omenapuuta.

    VastaaPoista
  6. Hanna: toinen tumpelo vastaa. Leikkaat sellaisen jonkun nuorehkon oksan maljakkoon, vähän vinoon se leikkauspinta ja sit odottelet, kyllä kohta kukkii. Me laitettiin äitin kanssa oksat maljakkoon jo varmaan viime kuun puolella.

    VastaaPoista