30.12.2014

Maistiaisia keittiöstä

































Keittiö on tehty yhdelle innokkaalle ruoanlaittajalle ja toiselle vaihtelevan innokkaalle leipojalle. On otettettu huomioon myös kaksi keräilijää ja kauniiden asioiden ja astioiden rakastajaa. Yleisilme on värikäs tai vähävärinen, riippuen siitä mistä katsoo ja mitä rajaa näköalueeltaan pois.

Vanha keittiö oli tupakan kellastama pimeä loukko, jossa oli pieniä kaappeja rinta rinnan ja tunne siitä, että kaappiseinä kaatuu päälle. Oli loisteputkilamppuja ja työkaluja vetolaatikoissa, jos olisi pitänyt tehdä siellä ruokaa, ei oikein olisi tiennyt mistä aloittaa ja minne asettua.

Ajatuksena oli alusta loppuun saakka, raikas ja keveä lopputulos, joka näyttää asujiltaan.

Uudessa keittiössä on sopivasti valmista kaupasta ja käsityönä tehtyä, on tilaa pyörähtää ympäri ja lämmittävä tuli kamiinassa. Ilme on muunneltavissa pienillä jutuilla ja nyt se on vasta lähdössä kehittymään, kuten muissakin huoneissa, jatkuvasti joku muuttuu, pienesti tai suuresti.

Tätä kotia ei tehdä myyntimielessä, ei yritetä miellyttää muita, ei piitata muodeista, eikä hoppuilla. Näissä kuvissa näkyvät jutut, kuten valaisimet ja hyllyt seinällä ovat odottaneet pahvilaatikoissa pitkään ja sillä välin niistäkin ehti tulla muodikkaita. Vielä on ainakin lautasseinä rakentamatta ja ruokakomeron päälle tulee vaihtuva näyttely purkkeja ja purnukoita. Tämä on siis vasta alkusoittoa.

Me olemme molemmat iloisia ja tyytyväisiä ja sangen innokkaita, että tässä hassussa asumuksessa on lisää huoneita ja vähän enemmän tilaa hengittää ja toteuttaa itseään.

-Neiti Räsymatto-

14 kommenttia:

  1. Tykkään, tykkään, tykkään! Jotain tällaista haluaisin meidänkin tulevaan keittiöön. Sopivasti sekoitusta uutta ja vanhaa, mutta siellä täällä ripauksia Huvikumpumeiningistä. Ihana!

    VastaaPoista
  2. Valkoinen yllätti. Että sitä on noinkin paljon, teillä.

    Hieno!

    VastaaPoista
  3. ihana - ja tuo jääkaappi - smeg !!!!

    VastaaPoista
  4. Minä. En. Vaan. Kestä. NIIN hieno keittiö! Keltaista, valkoista, smeg... ja nuo värikkäät vetimet, ne aion kyllä vielä jonain päivänä kopioida!

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosi kivalle! Erityinen suosikkini on tuo nurkan kiinteä kaappi ja tietty värikkäät vanhat vetimet. Milloin kurkataan ruokailutilanpuolelle??

    VastaaPoista
  6. Outi: Jes! Huvikumpumeininki kyllä tulee, kun katselee ulko-ovelta keittiöön päin ja näkyy jääkaappi ja ruokakomero. Vielä puuttuu kesä ja avoin ikkuna, josta kurkistaa pilkullinen hevonen.

    Nonna: Kiitos itsellesi! Kiva kun vierailit!

    Ilona: Joo aika paljonhan valkoista on tuolla, mutta ehkä jossakin on kiva olla sitä enemmän. Mutta ei meistä mitään kokovalkoisia koskaan tule, älä pelkää.

    Anne: Jääkaappi on yksi toteutunut haave, vaikkakin se on melko Barbien värinen, kiva se on silti.

    Karkkis: Värikkäillä vetimillä se ilme tuonne vasta tulikin, se meidän näköisyytemme, ennen vetimiä se näytti melkoisen tavalliselta keittiöltä. Vetimet on Domus Classicasta, maalattu meidän jämämaaleilla.

    SuperSanna: Kiitos, pikemmin, kuin osaat odottaakaan. Heti huomenna nappaan kameran kouraan, ehkä jo huomenna päivitystä putkahtaa.

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana keittiö!!!
    Hyvää Uutta VUotta!

    VastaaPoista
  8. Irmastiina: Kiitos, meidänkin mielestä se on ihana. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Oih!!!
    Haaveilen täällä keittiöremontista ja teidän keittössänne on juuri samoja ratkaisuja, joita haluaisin omaani. IHANA keittiö!!!

    VastaaPoista
  10. Jaana: Sitä keittiöremonttia kannattaakin vähän pohdiskella ja punnita, olis kyllä tullut aika erinäköinen keittiö, jos oltais ihan ekalla idealla menty. Tämä oli sellainen hyvin kypsynyt ajatus. Ei haluta tehdä keittiöremonttia heti uudelleen, joten muunneltavuutta pitää olla, että kestää aikaa. Meillä on monia sellaisia juuri meille sopivia ratkaisuja tuolla, jotka eivät välttämättä toimisi muilla.

    VastaaPoista
  11. Ihania värejä! Tuollaisessa keittiössä kelpaa kokkailla!

    VastaaPoista
  12. <3 <3 <3 <3 <3

    Aivan ihana !!

    Ihanan iloinen, värikäs ja samaan aikaan tosi fressi.

    Mä niin nautin näiden kuvien katselusta. Itse en osaisi ehkä asua kodissa missä olisi näin vahvaa värilottelua, mutta ai että miten onnellinen oon, että saan ahmia tätä kaikkea ihanaa kuvista.

    Erityisesti mielyttää toi kulmakomero ja vanhat puulaatikot kahvoineen.

    VastaaPoista
  13. Pepita: On kyllä kelvannut, vaikka lähinnä olen ollut assistentin roolissa, siinä kokkaamisasiassa. Myös tiskikone on varsin jännä härveli, kun ei ole koskaan sellaista aiemmin ollut.

    Laura: Kyllä mekin ollaan tosi onnellisia, että saadaan olla siinä ympäristössä, joka on niin pitkään ollut vain kuvitelmaa, omia visioita on hauska katsoa oikeina ja todellisina.

    VastaaPoista