1.8.2014

Taas ne on näyttelyssä






























































Torstaina nappasimme kyytiimme ystävän ja lähdimme retkelle. Ensin esittelimme Porvoon, joka oli sopivan lähellä varsinaista kohdettamme. Porvoosta jatkoimme matkaamme kohti Loviisaa, Loviisan läpi kohti Pyhtäätä, jossa sijaitsee Stockfors Art Fair. Ystävän oli määrä dokumentoida omat näyttelyssä esillä olleet työnsä samalla.

Näyttely kokoaa yhteen Saimaan, Lahden ja Tampereen ammattikorkeakoulujen kuvataidelinjat sekä toiseen halliin Pyhtään taideseuran. Miljöö on erikoinen ja vaikuttava, samaan aikaan hieno ja vähän pelottava. Jäljellä on paljon tehtaan vanhoja rakenteita, jotka tuovat näyttelyyn kiinnostavia ja yllättäviä kulmia ja valotilanteita.

Näyttely itsessään on sillisalaatti ja työt tasoltaan huiman vaihtelevia. Ripustus on sekava, eivätkä töiden numerot ole aina löydettävissä. Mutta, koska makuja on monia ja yleisvaikutelma kuitenkin positiivinen, kannattaa paikalle mennä, jos Pyhtäällä päin liikkuu. Näyttely päättyy 31.8 ja on auki tiistaista sunnuntaihin 11-17.

3 kommenttia:

  1. Valokuvat näyttelystä ovat jo taideteoksia sinänsä! Ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  2. Irmastiina: Niin on. Hyvä, ettei vanhoja tehdasrakennuksia unohdeta vaan keksitään käyttöä, edes kesäisin.

    Pepita Ruutu: Tunnelma oli varsin jännittävä, alas veivät jyrkät portaat, joiden toisella puolella oli heiluva kaide ja kammottavan jyrkkä pudotus jonnekin pimeyteen, ystävä suunnitteli siihen jotakin ripustusta, jalkani tutisivat pelkästä ajatuksestakin.

    VastaaPoista