23.5.2014

Puutarharesepti






























1. Tule sinuiksi ensin, ennen ensimmäistäkään sipulia ja siementä.

2. Kolme onnistumista peittoavat ne tuhat epäonnistumista.

3. Älä ahnehdi yhdessä kesässä kaikkea tai lopuista tulee tylsiä.

4. Anna jotakin odotettavaa kärsivälliselle puolellesi ja jotakin heti näkyvää kärsimättömälle puolellesi.

5. Katsele. Se on yhtä tärkeää, kuin kaikki fyysinen työ. Tee kierros joka päivä ja kierrätä mummomaisesti myös vieraat pihamaalla. Ota kuvia, vaikka kukaan muu ei jaksaisikaan katsella niitä.

6. Koristele, se mikä näyttää tökeröltä sisällä voikin näyttää loisteliaalta pihalla.

7. Muista valikoiva kuulo, kun keskustelet kokeneen pihamyyrän kanssa, ne yrittävät lamauttaa keltanokat tietämyksellään.

8. Murehtiminen ei kannata.


Näin ajattelin.

Ensimmäistä siksi, etten ensimmäisenä kesänä käynyt pihalla ollenkaan, en välittänyt siitä. Siellä oli menneisyyden haamuja ja niiden oli annettava poistua omalla painollaan. Kaaos vallitsi sisällä ja ulkona, rumaa oli niin paljon, että se ahdisti. Toisena kesänä piha jo kutsui minut luokseen ja ymmärsin ihan vähän enemmän. Nyt kolmantena kesänä sinne on rakentunut oma reviiri, omat tavat ja jopa kauneutta on tullut rumilusten tielle.

Kolme onnistumista ovat ensimmäisestä talvesta selvinneet puut, jotka kukkivat ja sipulikukat, joiden kanssa onnistuttiin. Ei sen kummempaa tarvitse ja luonnolle ei mahda mitään.

Ahnehtiminen ja kiirehtiminen ovat turhia, sillä selän voi aina kääntää ryteikköön päin ja katsella onnistunutta osaa.

Kärsivällinen Neiti Räsymatto katselee puiden kasvua ja kärsimätön ostaa kesäkukat valmiina.

Katselu on tärkeintä, se on nauttimista ja huomaamista, se on pieni humaus mikrokosmoksen puolelle, kun unohtaa hetkeksi kaiken muun. Ja ne kukkakuvat, talvella ne voivat pelastaa talvelta itseltään ja auttaa muistamaan kesän.

Meillä on puussa kahdet lintuvalot, yksi kotivaris ja kukkavalot. Sitten meillä on käpyverhot, jotka kestivät hyvin talvenkin roikkuen puussa. Meillä on yllätyssorsa ja aika paljon vanhoja kattiloita ja muita toisille romuja, mutta meille aarteita, useita niistä en haluaisi sisälle, mutta pihalla ne ovat hienoja. Viirinauhan voi ommella säänkestäväksi, kivien maalaaminen ei ole kovin kallista ja matto riittää puutarhakalusteeksi.

Joidenkin ihmisten mielestä unohdus ja erehdys eivät olisi sallittuja puutarhatöissä, mutta meille se on koko filosofia. Murehtiminen ei kannata, yritetään ensi kesänä uudelleen.

-Neiti Räsymatto-






6 kommenttia:

  1. Viisaasti ajattelit minun mielestäni. Siirrynpä tästä pihalle minäkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hienoja ajatuksia! Minäkin olen todennut, että toisten istuttamassa pihassa on turha yrittää suosia tiettyjä sävyjä. Aina sieltä puskee esiin niitä muitakin. Ja toiseksi sellaista jatkuvaa kukintaa ei tarvitse olla. Vihreäkin on kaunista jossain vaiheessa. Tai sitten voi malttamattomana ostella joukkoon niitä yksivuotisia...

    Nimim. antaa kaikkien kukkien kukkia!

    VastaaPoista
  3. ...Ja armeliasta! Että saa iloita jo nyt niistä kukkivista omena- ja kirsikkapuista. Kärsimättömyys on ainakin minun paheeni puutarhassa: jaksaa nähdä kuukausien tai vuosien päähän! Siksi niitä kesäkukkia hiukkasen, kiitos.

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kirjoitit ♥

    Mun kärsivällisyys on johtanut siihen, mitä tämän päivä postauksessa nähtiin ;) Kaikkeen ei mielenkiinto riitä. Hirsitalon piha saa rehottaa :D

    Mutta mutta… viime viikolla istutettiin kuusia. Jotain uutta tulossa.

    Tulkaa joskus käymään. Niin mäkin saan hyvän syyn piipahtaa teille ;) Ois mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  5. Hyviä ohjeita! Minunkin pitäisi opetella sitä kärsivällisyyttä. Tai oikeastaan piha on jo opettanut sitä. Minulla on aina kauheasti ideoita pihaa varten, mutta koska kaikki muu (perhe, työt, talon remppa) menee sen edelle, joudun kestämään rehottavaa keskeneräisyyttä. Enkä siis todellakaan ole mikään viherpeukalo, tämä on ensimmäinen harjoituskappaleeni :)

    VastaaPoista
  6. Heidi: Tajusin viime viikolla, että kivaa oli pihalla niin kauan, kunnes tulivat ne inisevät verenimijät. Toivokaamme siis tuulta.

    Nonna: Tuo sävyasia on kyllä semmoinen, jota en mitenkään ymmärrä, ehkä sitten tykkään liikaa kaikista väreistä, kun kaiken väriset ovat tervetulleita kukkimaan. Olisi kamalaa repiä joku vaivalla kasvanut kukka maasta vain siksi, että se on väärän värinen. Mietin tuota värisekoitus juttuakin, kun syksyllä laitoin värisekoituksen papukaijatulppaaneita, niistä suurin osa oli valkoisia ja kaksi on ollut oranssinpunaisia, että sekoitus kai se sekin sitten oli.

    Liisukka: Meillä on vanhoja omenapuita onneksi pihalla, ne ovat kuin kehys jonka sisälle rakennetaan uutta ja säilytetään jotakin vanhaakin. Voin kuvitella kyllä, millaista on kokonaan uudella pihalla, jossa ei ole vanhoja puita tukena, kun pitää osata kuvitella ne suuriksi ja monikymmenvuotiaiksi.

    Laura: Juuri se onkin minusta ihmeellistä, miten ihmiset, jotka asuvat jo omakotitalossa haluavat toisenkin huolehdittavan talon ja pihamaan mökilleen. Eihän asumiseen saisi uupua. Tässä meidän kadulla on monia vanhempia ihmisiä, joilla on piha ja talo täällä ja vielä rakkaampi joku kesäpaikka, sitten mietitään kumpi myydään pois. Että, jos teillä pihalla rehottaa, niin sehän vaan kertoo siitä, että muutakin elämää on olemassa.

    Jutta: Ja kuinka hohtavan vihreän peukalon voit vielä saadakaan, kun harjoittelet. Sitä kärsivällisyyttä ja harjoittelua ei opeteta puutarhaohjelmissa, joissa rekka tuo pihalle niin nurmikon, kuin puutkin, pihat tasoitetaan golf-kentän näköiseksi ja siellä täällä on vähän kuorikatteella peiteltyjä maaplänttejä, joissa on kaksi pensasta. Tylsää sanon minä.

    VastaaPoista