31.5.2014

Parasta ennen
















































Saimme alkuvuodesta Vehkosuolta haasteen. Olemme ehkä surkeimmat haasteisiin vastaajat ikinä. Asia jäi kuitenkin kaivertamaan mieliämme ja aihe nousi keskusteluihimme säännöllisesti. 
Arvoisa Vehkosuon emäntä Tessa, on vastausten aika. 

Vastaukset kerättiin suljettuna lippuäänestyksenä ja syvähaastatteluna. Puukenkä toimi kyselyn tulosten sihteerinä. Puukenkä kirjoitti oman vastauksensa ipadille, ennen kuin Räsymatolta kysyttiin kysymys. Tällä tavalla pyrimme välttämään vaikuttamista toistemme vastauksiin. 

Meille esitetyt kysymykset olivat:

1. Elääkö Elvis? 

Räsy: Ehkä, mutta aika vanhahan se olisi. 
Puu: Kyllä elää, Las Vegasissa papina. 

2. Kuka saa mennä jonon ohi? 

Räsy: Kanta-asiakas ja haiseva. 
Puu: Ohitusrannekkeen omistaja. 

3. Sananlasku, johon luotan kuin kallioon: 

Räsy: Jokainen kantaa itse oman ristinsä. Saapas näkee mitä kenkä tekee. Visulahti, Visulahti, siinä on kesäloman tahti, ota suunnaksi Visulahti! Joka toiselle kuokkaa lainaa, se joka toiselle kuoppaa kaivaa. 
Puu: Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Mac-omena, nimittäin!

4. Pohjoinen, itä, etelä vai länsi ja miksi?

Räsy: Länsi, koska aurinko laskee sinne ja siellä on Ruotsi. 
Puu: Länsi, koska Ruotsissa kaikki on aina paremmin. 

5. Mitä maksaa haukikilo?

Räsy: Ei mitään, koska sen kalastaa iskä. Haukikilo maksaa vaivan. 
Puu: Perkauksen, jos kalaa on verkkoihin uinut. 

6. Jos hissi jumittuisi, kenen kanssa olisit mieluiten siellä? 

Räsy: Abban.
Puu: Jazz-muusikon. (Tässä kohtaa Räsymatto vaatii täsmällisempää vastausta, sillä jazz-muusikko on epämääräinen määre, kuten ihminen.)

7. Ihan ensimmäiseksi mieleen tuleva biisi?

Räsy: Aito rakkaus yllättää sut vielä kerran. (Tämä on erittäin valitettavaa ja jatkuu päivästä toiseen)
Puu: Olen kieltään lipova liskomies. 

8. Yksi kirja mukaan palavasta talosta, mikä?

Räsy: Jos rakastat liikaa kirjoja minä kysyn sinulta miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken. 
Puu: Kuuden kirjan Fedja-setä -painos. (On tällä hetkellä yhteinen iltasatukirja)

9. Pitääkö tiskiveden olla huuhteluvettä lämpimämpää vai päinvastoin? 

Räsy: Huuhteluveden täytyy olla tiskivettä lämpimämpää, muttei niin kuumaa kuin meillä! 
Puu: Tiskiveden pitää olla kuumaa, huuhteluveden tulikuumaa. 

10. Suosikkikirosana? 

Räsymatto: Voipylly. 
Puukenkä: Perkele. 

11. Mikä on kuolleen miehen kytkin? 

Räsymatto: Terminologiaa, jota en ymmärrä. 
Puukenkä: Testamentti. 


Haluamme kiittää posteljoonia ja paketin lähettäjää uudesta vessaeläimestä, ruskeasta apinasta. Apina sai jonotuslapun numero kymmenen ja on kotiutunut hyvin uuteen ympäristöönsä. 


- Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto- 


Ps. Toinen meistä sai uuden "työlaitteen" eli ipadin, joka nimettiin Aira Samuliniksi, ystävien kesken ihan Aira vaan. Herrapuukenka löytyy nyt siis myös Instagramista ja Pinterestistä. 

8 kommenttia:

  1. Tykkäsin tämän postauksen nasevasta napakkuudesta ehkä siksikin, että Fedja-setä eli djadja Fedor uppoaa myös täällä eikä kuvasarja jättänyt kylmäksi!

    VastaaPoista
  2. Hauskat kysymykset ja vielä hauskemmat vastaukset!
    Mahtava kuvasarja!

    VastaaPoista
  3. Ihana haaste ja ihanat vastaukset!
    Täältä löytyy vielä huonompi haasteisiin vastaaja....en meinaan vastaa niihin...oikeestaan koskaan..:)

    VastaaPoista
  4. Kirsikka: Olisitpa nähnyt, kun keksimme, että nyt tehdään niitä kuvituskuvia. Toinen makaa lattiatasossa ja toinen käskee kissaa istumaan patteriputkien edessä. Ruotsi-alttarista saatiin jo riitakin aikaiseksi, että mitä kaikkea siihen laitetaan.

    Jaana: Kannattaa ehdottomasti lukea kysymysten lähtöpaikkaa Vehkosuota, siellä on kieli hallussa ja hurjan hienoja kuvia.

    Irmastiina: Haasteet tuntuvat aina sillä hetkellä huippuhyviltä, kun ne saa, mutta sitten kovin helposti ne jäävät mietintämyssyn puolelle ja lopulta se myssykin häviää.

    VastaaPoista
  5. Mutta tällä tavalla "vuosien" päästä vastattuna tuntuu siltä, kuin joulu vaan jatkuisi...mikä olisi kyllä käytännössä painajainen, mutta teoriassa.

    Kiva oli lukea ja molemmat lähtisi länteen, hyvä!

    VastaaPoista
  6. Tessa: Tämähän on selvä koukuttamiskeino tämä tahallinen hidastelu haasteiden kanssa, luoda sellaista jouluntuntua kesäänkin. Tuo länsi vähän nauratti minuakin, vaikka en muutoin ole mikään matkustajatyyppi tuota Ruotsia voin silti aina harkita, ainakin toivon niitä tuliaisia sieltä, jos en itse tohdi lähteä, minä kumma maakrapu.

    VastaaPoista
  7. Olipa hulvattomia vastauksia. "Haiseva." :D

    Te olette jotenkin niin samaa maata keskenänne. Minulta ja Sulolta tulisi hirmuisen toisistamme poikkeavia vastauksia.

    VastaaPoista
  8. Susanna: Ollaan me samaa maatakin, mutta aika usein vähän eri puolilla siellä maassa, minä haaveilemassa puunlatvassa ja Puukenkä möyrimässä mullassa.

    VastaaPoista