3.3.2014

Astiakurkistus osa 4: Leikkimökin astiat






























Aiemmin olen kuvaillut tyyliämme sirkukseksi, mutta on meillä kyllä aika paljon leikkimökkiäkin tässä (ja sekatavarakauppaa). Silloin ollaan oikeilla jäljillä, kun huoneet saavat pikkutytöt sanattomiksi ja pikkutyttöjen äidit käymään meillä katseluterapiassa. Ai mitä se sellainen terapia on, no se on sellaista, että kun katselee vaan ympärilleen ja sitten lähtee kotiin hyvällä mielellä.

Kun tapasimme, Herra Puukenkä ja minä, olivat Arabian Koko-astiat asia, joka yhdisti keittiön kaappejamme. Nyt monen karsimisen jälkeen olemme jättäneet niistä värikkäimmät itselle ja myyneet pois tummimmat ja vaaleimmat. Vintissä niitä on vielä jokunen ja on niitä päätynyt serkullekin. Muovinen kannu on todettu hyväksi mehukannuksi, värihän siinäkin on parasta.

Nämä kulhot ovat meillä arkiastioiden käytetyimpiä. Emme ole keittoihmisiä, mutta silti syömme syvistä kulhoista useammin, kuin lautasilta. Mitä sitten tekevät kuvissa kahvikuppien aluslautaset? No ne ovat tietenkin karvaisemman väen arkiastioita, pitäähän niitäkin esitellä.

-Neiti Räsymatto-

9 kommenttia:

  1. Alimmassa kuvassa oleva vaaleanpunainen tassi, jossa kukkarinki, löytyy meiltä kukkapurkin alta..:)

    VastaaPoista
  2. Ei ihme, että teillä käydään katseluterapiassa!

    Tuo astiakasa voisi olla meiltä. Meillä on paljon erivärisiä koko-kulhoja. Ne ovat ihan parhaita jugurtti- ja jälkkärikulhoja.

    VastaaPoista
  3. Ihania lautasia. Jos mulla ois noin kauniita, niin saattaisin ostaa kasvejakin ja käyttää aluslautasina :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos astiakatsauksesta, myös niistä edellisistä! Hyväntuulen värejä!

    VastaaPoista
  5. Mun täytyy hyödyntää autoa ja kuljettajaa ja tulla teille katseluterapiaan.

    VastaaPoista
  6. Irmastiina: Se onkin hyvä tapa kierrättää astiat, meilläkin menee huonoksi menneet, säröiset tai muuten käyttökelvottomat aina puutarhan tai kukkapurkin kautta, ennen kuin heitetään pois.

    Karkkis: Niin, onhan niissä melko Karkkis-värit.

    ///// L A U R A: Kivoja pikkulautasia löytää kirppiksiltä astiakasoista, kun vaan penkoo, yleensä niiden kupit ovat särkyneet ja orpolautasia saa edullisesti.

    Ute Lias: Mukavaa, että voi levittää hyvää mieltä.

    Ilona: Siihen kuuluu teetä ja kissanrapsutusta myös. Joko olet matkalla?

    VastaaPoista
  7. En vielä ole matkalla, meillä on nyt aika lentoa tämä kuu muutenkin. Keväämmällä?

    VastaaPoista
  8. Ilona: Joo keväämmällä on pihallakin varmaan muutakin nähtävää kuin mutaa ja lätäkkö, ehkä sammalta ja hiekkaa.

    VastaaPoista
  9. Olipa hauska väriastiapläjäys.

    Satunnainen kävijä

    VastaaPoista