Villa Roosan kumma epätodellisuus

On taas se aika vuodesta, kun kävelemme koivukujaa pitkin pihisevä jännitys jalan alla. Mitäköhän ne tänä vuonna ovat keksineet. Lista taiteilijoista ja Anne Meskanen-Barmanin Uimari julisteessa eivät yhtään helpota jännitystä.

Meitä tervehditään iloisesti, kuin vanhoja kuomia konsanaan, olemme käyneet viimeksi joulukuussa ja siitä lähtien odottaneet kesää. Nappaamme mukaamme teosluettelot ja astumme sisään alakerran näyttelytilaan. On vaikea olla selin Ilkka Virtasen puuveistoksille, jotka ovat vallanneet tilan röyhkeän villikasvin tavoin. Kasveja ne ovatkin ja samalla eläimiä, kiinnostavalla tavalla häiritseviä, mutta puusta veistettynä kovin lempeitä ja hiljaisia, ne muodostavat pienen metsän keskelle tilaa.

Malttamattomuus ajaa toiseen kerrokseen. Tuuli heiluttaa verhoa, muutaman askelman jälkeen näkee jo, että Lotta Mattilan kilit leikkivät ei saa koskea lattiaan-leikkiä, ne ovat selvästi lähteneet omille teilleen puutarhasta. Toivottavasti Charlotta Östlundin herkät kasvit, jotka ovat nekin vallanneet oman tilansa eivät joudu pienten kilien välipalaksi. Teemu Korpelan maalatut naiset eivät ole suostuneet pysymään pingotettuina, nekin ovat lähteneet liikkelle. Juuri tämmöisiä unia minä näen, mistä ne ovat sen tienneet.

Pikkuhuoneessa on Marja Pirilän Camera Obscura-teoksia. Siinä ne minua tuijottavat, mietin millaista on ollut siellä pimeässä huoneessa, kuinka on malttanut olla paikallaan ja miten jännittävää on ollut katsella tuloksia. Jokaisen pitäisi joskus päästä istumaan camera obscuran sisälle. Olin kerran kuulemassa, kun Pirilä kertoi työstään, muistan, kuinka hän kertoi kärpäsistä ja neulanreikäkameroista, muistan kävelleeni aika häkeltyneenä kotiin ja miettineeni mistä kenkälaatikosta kameran rakentaisin.

Pikkuhuoneesta siirryn vierashuoneeseen, jossa pyörii The Wapiti Anssi Kasitonnin opetuselokuva hieman toisenlaisen hirvieläimen elämästä, se on jotakin mikä pitää itse nähdä. Wapitille seuraa pitää Meskanen-Barmanin Klovni ja sivupöydällä on vihje Metaria-ryhmän L'esprit de l'escalier-teoksesta. Portaikossa meille selviää, että tarvitsemme älylaitteen, johon ladataan jonkin sortin sovellus ja kas taika toimii.

Ullakolla meitä tervehtii Jouna Karsin Polku, joka on kuin hyytävä kummitusmetsä laatikossa. Aina yhtä yllättävä ullakko lupaa lisää teknisiä haasteita, kun sukellamme 3D-lasit päässä lamput käsissämme pimeään pyörivien minimaailmojen sekaan. Kyseessä on Risto Puurusen Shadows in the air, joka vaatii kyllä toisen katselukerran teknisen hämmennyksen jälkeen.

Villa Roosan lienee tunnistettavin elementti on ullakon pyöreä ikkuna, jonka läheisyyteen on ripustettu tänä vuonna julisteen Uimari, missään muualla se ei toimisikaan paremmin. Portaikkoa laskeutuessa alas kohtaamme toisenkin Uimarin ja Pilvi Ojalan lumoavat maalatut asetelmat, jotka voisivat olla vaikka meiltä, posliiniesineitä ja matkamuistonukkeja.

Kino Käkelään on tänä vuonna valittu Päivi Hirsiahon Volvo 70 ja You're lost little girl animaatiot. Seuraan taiteilijaa instagramissa ja olen jo pitkään ollut täysin myyty. Kaiken nähdyn jälkeen nämä animaatiot ovat se syy miksi kannattaa tänäkin vuonna suunnata Orimattilaan, Villa Roosaan, joka on kuin kotiinsa tulisi, mutta unessa.

Raportoi ja kuvasi: Neiti Räsymatto

Kokemuksessa mukana: Herra Puukenkä

Villa Roosa, Käkelänraitti 4, 16300 Orimattila. Avoinna 9.8.2015 asti ti-su 11-18.

Kuvissa näkyvien teosten tekijät:
1. Ilkka Virtanen, taustalla Lauri Nykopp
2. Teemu Korpela
3. Metaria-ryhmä
4. Lotta Mattila
5. Pilvi Ojala
6. Anne Meskanen-Barman