29.1.2015

Tarinoiden puisto














































Eilisestä retkestä pääkaupunkiin onkin kerrottavaa, mutta aloitetaan nyt tästä, sillä tänne alkaa olla jo kiire. Isot lapset (sillä nimellä meitä tavataan kutsua) kävivät katsomassa tarinoiden puistoa, joka on nähtävillä 1.2.2015 saakka.

Lähipäivinä on uutisissa kerrottu lastenkirjan myynnin hienoisesta kasvusta ja minä ainakin tahdon olla mukana tekemässä sitä kasvua, olla se täti, joka tuo lahjaksi aina kirjoja. Pitäisin sitä täysin sivistymättömänä, jos oma kirjahyllyni olisi täynnä vain aikuisten kirjoja, onneksi niin ei ole (vasta ostettiin kunnon läjä uusia Supermarsuja).

Täällä Virka Galleriaan kootussa näyttelyssä on esillä lukuisten lastenkirjojen lisäksi myös kuvitustaidetta ja etenkin sitä. Taitavat kuvittajat eivät useinkaan pääse esittelemään hienoja originaalejaan ja niitä on nyt tupa täynnä, niin vanhoja, kuin uusiakin. Tilaan on rakennettu myös mukavia pieniä pesäkoloja, joissa voi lukea rauhassa tai sitten voi mönkiä mörön vierestä vasemmalle, hattivattiluolaan. Alimman kuvan hienot taikakasvit olivat lapsitaiteilijoiden versioita Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhan kasveista. Eräs pieni poika antoi niille asiantuntevasti nimet, harmillista, ettei kukaan ehtinyt kirjoittaa niitä ylös.

Poikkea vaikka ohikulkumatkalla, sillä kukaan ei ole liian vanha tämmöiseen näyttelyyn.

-Neiti Räsymatto-



Virka Galleria, Helsingin kaupungintalo, Sofiankatu 1 tai Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki. Tarkemmat näyttelyn aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä. Sisäänpääsymaksua ei ole.


3 kommenttia:

  1. Voi, poikkeaisin heti, jos olisin noilla kulmilla! Kiinnostavia juttuja sekä isoille että pienille.

    VastaaPoista
  2. Ja tänän missaamists en heti Anna itelleni anteeksi. Mur ja pur minä.

    VastaaPoista
  3. Kirsikka: Hauskaa, että herättää kiinnostusta, pyrin kirjoittamaan kaikenlaisista mielenkiintoisista näyttelyistä aina, kun niitä tielle sattuu, pidetään siis mielessä.

    Anselmi: No näithän sä vähän kuvia ja ens kerralla voin näyttää lisää, kun nähdään.

    VastaaPoista