11.11.2013

Palasia keittiöstä







































Näin joskus jossakin blogissa, että teekannua oli käytetty linnunpesänä, tein oman versioni sellaisesta käyttämällä kirppikseltä löytynyttä kannua, nauleista jääneitä langanpätkiä, maaliskuussa ostettuja lintuja ja muutamaa luontokappaletta. Lintusisarukset katselevat nyt väliaikaiskeittiön tapahtumia.

Väliaikaisessa keittiössä on jääkaapin päällä kahvinkeitin, leivanpaahdin ja astiankuivausteline - vaarallista ja varmasti eu-määräysten vastaista. Lisäksi varusteluun kuuluu vedenkeitin sekä induktiolevy.

Olemme laiskoja tiskaajia ja koska tilaa on vähän keksitään astioille kuivauspaikkoja lukuisista tarjottimista, joiden päälle levitetään keittiöpyyhe. Niitä tarjottimia ja kuivuvia astioita on sitten vähäisillä laskutasoilla monta. Pihakirppikseltä löydetty Marimekon jättimäinen Muija-tarjotin onkin ollut kultaakin kalliimpi kapine tässä elämäntilanteessa. Alakerran oikeaan keittiöön tulevaa tiskikonetta varmasti palvotaan monia vuosia, niin toivottu se on.

Laitoin paistopisteen ylle peilin, kun pelkäsin taideteosten kärsivän höyryistä, joita levyllämme lämmitettävät tuotteet saattavat päästää ilmoille. Oikeastaan peili onkin aika hauska siinä ahtaassa nurkassa, voi siitä sitten seurailla ilmeensä muutosta ruoan valmistuessa.

Vesipisteen yllä olevien hyllyjen järjestyksen laitoin kokonaan uusiksi, kevyemmäksi. Nostelin tauolla olleita juttuja esille ja siirsin pitkään olleita tauolle.

-Neiti Räsymatto-

5 kommenttia:

  1. Voi, mistä tuo ihana norsumuotti on?!

    VastaaPoista
  2. Ihana keksintö tuo linnunpesä ja ihanat linnut sen :)

    VastaaPoista
  3. neitinomad: Norsu löytyi pelastusarmeijan kirppikseltä, sinne taisi vielä jäädä sen kaveri, käynkö hakemassa ja lähetän sulle?

    Leppis: Tuollaisen voisi tehdä pihallekin, kun vesi pääsee valumaan nokasta pois.

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloinen linnunpesä!

    VastaaPoista
  5. sade: Ja helppo toteuttaa vaikka itselle tai voihan tuollaisen viedä lahjaksikin. Siitä saa helposti materiaaleja ja värejä muuntelemalla talvisen tai keväisen, ehkä linnunkin väri siihen vähän vaikuttaa. Tai miksei siellä vois asua joku muukin otus.

    VastaaPoista