Lahden taidemuseossa on meneillään Valokuvia & Veistoksia-näyttely, joka esittelee Markus Henttosen ja Kim Simonssonin teoksia. Kirjoitin kesällä Villa Roosan näyttelystä, jossa tapasin Simonssonin hahmoja ensimmäistä kertaa elävinä. Sama kummallinen niskavilloja nostattava tuijotus jatkui nytkin.
Veistoksia on tuotu tilaan eri vuosilta, mutta uutta on sammaleenvihreä nailonkuitu, joka tuo muistoja lapsuuden pehmeäpintaisista samettisista hevosista ja muista leluista. Vihreä samettipinta on sopivan epätäydellinen, joka on hyvää vastapainoa kiiltäviin platinapintoihin tai virheettömiin valkoisiin lasitteisiin.
En vieläkään pääse niistä tuijottajista eroon ja luultavasti joudun seuraamaan niitä lopun ikääni, ne häiritsevät ja jäävät vaivaamaan.
Markus Henttosen valokuvat tuntuivat tutuilta, kirja Lonely but not alone on ollut hyllyssäni pitkän tovin, huomaan näyttelyn kuvissa olevan jotakin samaa, mutta sävyt ovat toiset, pehmeät, maalauksenomaiset, utuiset. Mielestäni kaikista kaunein kuvista, Laakso, roikkuu paperiklipsujen varassa kehyksettä.
Taiteilijoiden teokset kohtaavat heijastuksissa, siinä kuinka lasiin heijastuukin äkisti veistos ja vastapäinen valokuva. Ne ovat jollakin tavalla rauhassa keskenään, eivät keskustele, eivät riitele, vilkuilevat, mutta eivät välitä. Ne ovat ikäänkuin toistensa kuvitelmia.
Näyttely on nähtävissä 18.1.2015 asti. Toisessa tilassa on näytillä taidemuseon kokoelmien uusimpia hankintoja. Yksi hyvä syy tulla Lahteen.
-Neiti Räsymatto-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti