9.8.2014

Pyörät pyörii









Tämä kesä on mennyt oravanpyörässä juosten eli ihan pihalla. 

1) Täällä maalataan taloa ja ikkunoita. 
2) Lisäksi korjataan koko itäseinä.
3) Tehdään vielä kuistiremonttia.
4) Ja kaiken lisäksi salaojaremontti tulee syksyn aikana. 

Huh. Muuta en sano kuin, että käsissä tuntuu. Ensi kesänä en tee muuta, kuin järjestän juhlia kaikille ohikulkijoille ihan vain siksi, että voin. 

Ehtii sitä välillä jotain muutakin tehdä, kuten kuvissa näkyvä siirtosaareke. Se on tehty yläkerran vanhan keittiön kaapinrungosta, tasoksi laitoimme Iskun pulpetinkannen. Kansi on nokkela ratkaisu ja kestää kovaakin kulutusta. Näitä saa täältä Lahdesta eri kokoisina Iskun tehtaanmyymälästä. Kannattaa käydä, jos ohi ajaa. Siellä on hyviä jämäkappaleita, sohvista mattoihin ja verhoilukankaista vetimiin. 
Kaapin ovet saivat säilyttää alkuperäisen sinivalkoisen maalikerroksen, mutta runko maalattiin uudelleen Clas Ohlsonin huonekalumaalilla Aged White. Maali on paksua ja peittää hyvin, värejäkin löytyy, vesiohenteisena maali kuivuu nopeasti.

Siirtosaarekkeen paikka on keittiön ikkunan alla jääkaapin ja ruokakomeron välissä. Pyörien ansiosta se voidaan kuitenkin siirtää keittiön keskilattialle tai vaikka ruokahuoneeseen aputasoksi.

Keittiöremontti on ollut nyt jäissä ulkotöiden takia. Uuniruoka maittaisi jo, mutta jos muutama vuosi on mennyt sinnitellessä, niin ehkä vielä muutama kuukausi. 

Toivottavasti sinä olet pystynyt nauttimaan kesästä, ilman työleiriä. 


- Herra Puukenkä -




7 kommenttia:

  1. Hei tuohan on ihan loistava idea laittaa pyörät alle! Taidankin toteuttaa sen keittiön lipastoon joskus.
    Uulalla on ihanat silmät! <3

    VastaaPoista
  2. Työleirillä täälläkin. Itse asiassa me juuri puolison kanssa sovimme, että ensi kesänä ei tehdä yhtään mitään remonttia! Vaikka ikkunahomma pitäisikin jatkua ja ulkomaaleja alkaa raapia pois jne...

    VastaaPoista
  3. Hieno!! Ihanat väritkin!

    Meillä on vähän työleirimeininkiä myös. Sekä Tyynelässä, että mökillä. Janne ei nauti olostaan, jos ei saa jotain aikaiseksi. Mä osaan myös levätä. Ja pitääkin. Tuolla se muuten taas keikkuu ylämökkiä maalaamassa. Ikiliikkuja ;)

    VastaaPoista
  4. Hih, aivan mahtava idea laittaa vanha kaappi saarekkeeksi! Ja vielä pyörät alle! Jos meillä olisi isompi keittiö, matkisin sumeilematta :D

    VastaaPoista
  5. Jaana: Toteuta ihmeessä. Pienestäkin tasosta on aina hyötyä. Uulalla on hienot silmät, kunhan ne eivät katso kieroon.

    Susanna: Toi oiskin aika hyvä idea. Vuorokesäremonttia.

    Laura: Vähän sama vika tällä miehellä.

    Jutta: Tuskin se meilläkään keskellä keittiötä tulee oleilemaan. Saa suurimman osan ajastaan olla seinää vasten. Ajattelin, että tuo olisi oivallinen leivonta paikka, siksi teimme siitä liikuteltavan ratkaisun.

    VastaaPoista
  6. Meillä on sama idea mielessä, yläkerran keittiön kaappi pyörillä liikuteltavaksi saarekkeeksi. Tuo on hieno!
    Työleiri jatkuu täälläkin, salaojitusta odotellessa sekä kattoremppaa. Nyt lähden säkittämään kutteripurua talolle. Työniloa sinne suuntaan!

    VastaaPoista
  7. Haastoin teidät!!
    Käykääpäs kurkkimassa blogissani. :)

    VastaaPoista