14.5.2014

Toinen kotikuvakirja

































Kahden vuoden taloelämän jälkeen oli aika tilata uusi kotikuvakirja. Aiemmasta kotikuvakirjasta on juttua blogimme alkupuolella.

Päätin kirjan aiheiksi seuraavat: alakerran väliaikainen asumus, yläkerran remontti, asuminen valmiissa yläkerrassa, pihan muutos ja alakerran remontin alkutaival. Seuraavaan kuvakirjaan tulee sitten alakerran remonttia enemmän. Ensimmäiseen kuvakirjaan en uskaltanut oikein kirjoittaa mitään, mutta tähän vähän kokeilin kertoilla jotakin, kiireisenä muodostetut lauseet ovat tökeröitä, mutta menkööt. Rauhallista ja seesteistä kokonaisuutta en kirjasta saanut, mikä lienee mahdotonta, kun kyseessä on meidän koti.

Käytin kirjan tekemiseen samaa kuvapalvelua Photoboxia, näitä kuvapalveluitahan tuntuu olevan tosi monia, nappasin tässä tapauksessa kiinni tarjouksesta, kun systeemi oli jo tuttu. Ainakin 17 neliötä on aiemmin kirjoittanut kokemuksiaan Photoboxin kirjoista.

Saapasjalan salongin puolella on juttua toisesta tekemästäni kuvakirjasta.

Tämä ei sitten ollut mikään mainos. Kuulisin mielelläni kokemuksia kuvakirjapalveluista ja tiedoksenne, jos kutsutte minut kylään, en kyllästy valokuvien katseluun, iskekää vain albumi syliin.

-Neiti Räsymatto-

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta kirjalta ja tykkään tuosta tokan kuvan polaroid-fiiliksestä kuvien asettelussa. Minulta vaatii kyllä melkoista ponnistusta ryhtyä kuvakirjahommiin, kuvia olisi hirveästi ja tuntuu ihan ylivoimaiselta ottaa se ensimmäinen askel!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten hienolta tuo kirja näyttää. Nyt tuli vähän paniikki lähteä kuvaamaan omaa taloa, kun sieltä olen ottanut vain kännykkäkuvia ja väliseiniä on jo purettu ja ilme muuttunut.

    VastaaPoista
  3. Niina: Mitä rajatumpi aihe, sitä helpompaa tekeminen on ja paperille kannattaa hahmotella aluksi mitä kirjaansa haluaa. Kuvilla on helppo rakentaa tarinaa, silloin kun tottunut kuvaamaan blogikuvia, joissa on vaihtelevasti yksityiskohtia, tunnelmia ja ihmisiä. Kokeile ihmeessä ja raportoi heti kun olet tehnyt omasi, tulen vakoilemaan blogiin.

    Kirsikka: Ota ihmeessä kuvia, hölmöltäkin tuntuvat kuvat ovat tärkeitä myöhemmin. Meillä on täältä aika paljon jäänyt kuvaamatta. Se on niin hirmuisen vaikea muistaa ja juuri sillä hetkellä, kun joku on kesken, ei niin kiinnostakaan kaivaa kameraa esiin.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hieno! Minulla on ollut tarkoitus tehdä kuvakirja kodin rempasta ja häistä, mutta arvaa olenko saanut aikaiseksi... ;) Pojan eka vuodesta sentään sain väsättyä.

    Itse käytin Blurbia ja olin ihan tyytyväinen jälkeen. Yhdessä kirjassa viidestä oli tullut painossa virheitä, mutta he lähettivät minulle samantien postissa uuden.

    VastaaPoista
  5. Loistava idea! Täytyisi joskus kerätä omasta kodista vastaava. Onneksi blogin myötä on tullut paljon kuvia kodista.

    VastaaPoista
  6. Jutta: Me teimme äitini kanssa yhdessä serkulleni, äitini kummipojalle rippilahjaksi kuvakirjan lapsuudesta tähän päivään, toivottavasti se kulkee mukana ja hymyilyttää, eikä päädy saunan sytykkeeksi. Äiti sai kipinän koostaa tämmöisiä kuvakirjoja ja hyvä niin, koska kuvia on valtavasti.

    Karkkis: Niinpä, tuskin ilman blogia ottaisi kotoaan kuvia, varsinkaan sellaisia, joissa ei ole ihmisiä. Niitä "blogikuvia" kaipaisi vähän vanhoihin albumeihin, joissa on kuvattu vain joulut ja syntymäpäivät, monesti koti jää taustalle. Kotikuvista tulee kyllä vielä tärkeämpiä, kun joutuu muuttamaan.

    VastaaPoista