1.4.2012

Nukkekoti









































Minulle se tuli käytettynä, joskus 90-luvun alussa, sitten se meni serkuilleni, sieltä sen matka jatkui ja pysähtyi hetkeksi vintille. Muistin sen, kun serkkuni pyysi meitä etsimään tyttärelleen nukkekotia kirppiksiltä.

Halusimme laittaa koko ilmeen uusiksi ja saajansa näköiseksi. Yläkerran kokolattiamatto raaputettiin pois. Lattia liimattiin uudestaan seinään kiinni ja sitä tuettiin parilla puupalikalla. Pimeään kylpyhuoneeseen tehtiin kaksi pyöreää ikkunaa.

Sisäseinät saivat tapeteikseen skräppipaperia, joka lakattiin kalustelakalla. Lattialista maalattiin perinnemaalilla ja kiinnitettiin liimalla. Keittiö leikattiin lehdestä ja liimattiin seinään, jotta siellä mahtuisi leikkimäänkin. Yläkertaan vievät portaat puuttuivat, joten ne korvattiin narutikkailla, jotka tehtiin jäätelöpuikoista.

Kylpyhuoneen lattiaan valittiin sentti kertaa sentti mosaiikkia, joka saumattiin lakkakitillä. Suihku tehtiin ohuesta rimasta ja alle kiinnitettiin pieni kulho. Ulkoseinät  ja katto tapetoitiin valkoiseksi tapetin kääntöpuolella ja seinät maalattiin violetilla perinnemaalilla. Kattoon teipattiin piparkakkukuviota ja hyppelyruutu. Toiselle puolelle kattoa teipattiin dymolla lainauksia Leena Laulajaisen runosta. Toiseen päätyseinään teipattiin puu.

Kirppikseltä löytyi epämääräinen pussi kaikenlaista tilpehööriä, luultavasti barbien tavaroita, sieltä löytyi keittiöön purkkeja ja purnukoita sekä tuo mahtava pöytätuuletin, joka toimii vetämällä. Kirppikseltä ovat myös sänky, jonka maalasin ja matot, jotka leikattiin mallipalasta pienemmiksi.

Taloon muuttivat vanhat pikkaraiseni.


Mosaiikki, skräppäyspaperit: Sinelli
Perinnemaali, puurimat: Sinooperi
Teipit: Teippitarha
Kaikki muu: kirpputorit ja omat varastot



- Neiti Räsymatto -

3 kommenttia:

  1. hei ihanaa! onnea tälle ja kodille ja kaikelle!

    VastaaPoista
  2. Nukkekotihaave voimistui. Joo, ei siitä pääse nyt yli, ei ympär.

    VastaaPoista
  3. Anniina: Kiitos, kiva!

    Olina: Löytyyhän noita, kirpputorit on väärällään, kyllä niistä joku sullekin on. Remontointi noin pienessä mittakaavassa on oikeastaan aika kivaa.

    VastaaPoista